Ensikuuntelulla voisi kuvitella kolmivarttisen Tales of Transgression & Sacrificen olevan jonkinainen CMI-kokoelma, sen verran monimuotoisesta kamasta on nimittäin kyse. Saksalaisen "ritual-folk"-bändin kolmas tuleminen on mielenkiintoinen ja omaleimainen, mutta samalla täynnä tuttuja kuvioita erilaisista alagenreistä.

Näiden osasten valossa ensivaikultemaksi jää jonkinlainen sekoitus Ordo Equilibrion (ja sen erinäisten varianttien) sekä toisaalta ambient-aktien ja jossain määrin myös indubändien sekoituksen. Kaikki nämä jollain tapaa kovin CMI-mäisellä otteella. :Golgatha:n musiikki ei kuitenkaan ole erityisen tummaa tai synkkää, jos nyt ei varsinaisesti iloluonteistakaan. Folkahtavat osatekijät tosin tuovat levyyn tiettyä pirteyttä, joka mustemmissa biiseissä luonnollisesi loistaa korkeintaan vain poissaolollaan. Yhdistelmä folkahtavuutta, teollista perkussiota ja vellovaa ambienssia on kuitenkin kiehtova.

Toisenlaista kontrastia levyn sisällä luodaan sen minimalistisuuden ja toisaalta äänekkäämän, ja samalla myös runsaiseleisemmän musisoinnin välillä. On hetkiä, jolloin levy tuntuu lähes paikoillaan kelluvalta ja paikoin taas rytmiselle, ehkä jopa rituaalinomaiselle perkussiolle löytyy omat dominoivat hetkensä. Genreinvälinen hypiskely ei ole kuitenkaan tässä tapauksessa lainkaan hassummin toteutettu.

Levyn kokonaistunnelma on hyvä, mutta jotain paketista puuttuu. Liekö vika loppusilauksessa vai paikoin hieman varovaisessa lähestymistavassa, mutta aivan täyttä lupausta julkaisu ei lunasta. Tyylikkääseen A5-digiin pakattu kiekko on helppoa, maittavaa kuultavaa, mutta alansa parhaimmistoon sen rahkeet eivät riitä. Näistä huolimatta maistuva teos yön hiljaisempiin hetkiin.