|
CD1:
01. Blind Revolution Mad
02. Loosen Up
03. Easy Come Easy Go
04. Your Great Escape
05. Down Incognito
06. Rainbow In The Rose
07. Generica
08. Junk Yard Dog
CD2:
01. Right Up Ahead
02. Reb's Guitar Solo
03. You Are The Saint, I Am The Sinner
04. Rod's Drum Solo
05. Headed For A Heartbreak
06. Can't Get Enough
07. Seventeen
08. Who's The One
09. Miles Away
10. Madalaine
11. Blue Suede Shoes (Bonus) |
Takarivin jätkistä ja studiomuusikoista aikoinaan kasattu Winger oli jo aikoinaan hieman tekemällä tehdyn oloinen. Miehet myönsivätkin avoimesti haastatteluissa, että saadakseen tehdä myös haastavampaa materiaalia, pitää vastapainoksi rukata myös nuorison sydämiin iskeviä popviisuja. Suunnitelma onnistuikin ja kahdesta ensimmäisestä pitkäsoitosta ropisi kultaa ja platinaa. Toisaalta kun joku jossain päätti, että 80-luvun permanenttihevi on absoluuttisesti passé, sai Winger varmaan eniten lihakirvestä niskaansa. Kaikki esimerkiksi muistanevat Beavis & Butt-Headin nössön kaverin, Stewartin, musiikkimaun.
Yhtye yritti kolmannella albumillaan, Pullilla, rankentaa soundiaan heittämällä melodiset kappaleet ja koskettimet roskalaatikkoon, mutta jostain kumman syystä x-sukupolvi ei ostanut uutta, synkkää ja alavireistä Wingeriä. Eikä ilmeisesti ostanut oikein kukaan muukaan, vaan orkesteri liukeni pois vaivihkaa. 2000-luvun alussa, kun kasariheville ilmaantui taas kysyntää, nosti Wingerkin taas pörröistä päätään. Parin yrityksen jälkeen vuonna 2006 ilmestyi neljäs pitkäsoitto, jonka myötä tehtiin myös kiertue.
Kierroksen Kalifornian Anaheimin konsertti taltioitiin ja on nyt julkaistu sekä kuva- että äänimuodossa. Helpoin ja myyvin tapa olisi ollut editoida greatest hits live -tyyppinen yhden cd:n julkaisu, mutta pakettiin on kunnianhimoisesti laitettu koko keikka. Venuet ovat Wingerilläkin pienentyneet sitten jalometallipäivien, mutta ainakin ääniraidan perusteella reilut 500 vetävä klubi on ollut tyytyväinen kuulemaansa. Hitit ovat kaikki mukana, paitsi jostain syystä vain japanilaisille säästetty Hungry. Mieluummin nipponilaisille olisi saanut luovuttaa keikkatunnelman turhaan lopussa pilaavan akustisen studioversion Blue Suede Shoesista, joka ei sentään onneksi ole se madonsyömä 50-luvun standardi.
Wingerin parhaat biisit ovat ne aikalaisille MTV:ltä tutut iskusävelmät, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kukaan ei varmastikaan halua kuulla bändin kuulostavan Megadethiltä, kuten Junk Yard Dogissa saati vääntävän blueskaavaa Down Incogniton lailla. Sujuvammin ammattilaisilta kulkevatkin Rainbow In The Rosen ja Miles Awayn kaltaiset aikuishevipalat sekä 80-luvun alun Kissin lailla jytäävät You Are The Saint, I Am The Sinner ja Seventeen. Jälkimmäisessä Kip Wingerkin myöntää aikojen muuttuneen laulaessaan she’s only 35. Varsinaiset party hard rockit, kuten Loosen Up eivät tosikon maineessa olevalta vokalistilta taivu.
Ammattimiehistä kun on kyse, niin soittopuoleen on turha edes puuttua. Rumpali Rod Morgenstein ja kitaristi Reb Beach pääsevät loistamaan itse biiseissäkin, kuten Genericassa, siinä määrin, että varsinaiset soolo-osuudet kuulostavat turhilta, vaikkakin alallaan keskivertoa mielenkiintoisemmilta. Wingerin tuplalive on kritiikinpoikasista huolimatta loppupeleissä varsin toimiva kooste, joka pistää vähän harmittamaan, ettei tullut toissasyksynä lähdettyä Nosturin keikalleen. Varsinkin kun siellä ei kuulemma ollut mitenkään liikaa maksavia asiakkaita.
19.12.2007, Mika Penttinen |
|
