|
01. Consigned to Flames of Woe
02. Echoes Through the Catacombs
03. Consigned to Flames of Woe (remastered)
04. Echoes Through the Catacombs (remastered)
Kesto: 60:03 |
Vahvasti Solitude Productionsin tavaramerkiksi muodostunut death/doom viedään Catacombsin Echoes Through the Catacombs -uudelleenjulkaisulla tavallista synkeämpiin hautajaistunnelmiin. Vähemmän yllättäen liikutaankin varsin lähellä kahden suomalaisenkin hidastelulegendan, Skepticismin ja Thergothonin reviirejä. Jokin Catacombsin soundissa kuitenkin ei kohtaa omien mieltymyksieni kanssa. Onko se sitten tunneskaalaltaan erittäin kapea ja aavistuksen voimaton laulu, kelvollisen tummasti soivien särökitaroiden ja lähes heleästi kaikuvan puhtaan kitaran dikotomia vai biisien tavallaan odotettukin yksiulotteisuus? Helpoin vastaus olisi tietenkin "kaikki nämä yhdessä".
Mitä äärimmäiseksi musiikki menee, sitä enemmän pienillä asioilla on merkitystä. Catacombsin tapauksessa ei esimerkiksi riitä, että kitarat kuulostavat multaisilta. Kysymys on siitä, kuinka multaisilta ne kuulostavat. Kenties tiettyjä ruuveja voisi toivoa kiristettävän loputtomiin; onhan esimerkiksi moni thrash metalin klassikko synnytetty eräänlaisen, osittain varmasti alitajuisenkin nopeuskilpailun nimissä. Funeral doomin yhteyteen sovitettavissa oleva hitauskilpailu kuulostaa kieltämättä kiusalliselta, mutta pointtini onkin tässä se, että väkisinkin välimallin jyrääjäksi jäävä Catacombs ei tee mitään äärimmäisemmin tai paremmin kuin kilpakumppaninsa.
Consigned to Flames of Woen puolivälissä mennään hetken äärihitaan death metalin hengessä, ja tällöin Catacombs onkin kiinnostavimmillaan ja virkeimmillään. Muuten tämä aikaisemmin tänä vuonna jo kuopattu projekti näppäilee lähinnä tylsyyden tummia säveliä - tyylitajuisesti kuitenkin, sanottakoon se bändin puolustukseksi. Uudelleen masteroidut kappaleet ovat omiin korviini perin turha lisä levylle, mutta toisaalta albumin kuulee nyt samalla vaivalla kahteen kertaan peräkkäin. Taustamusiikkia mehevämpään asemaan Echoes Through the Catacombsia on kuitenkin paha nostaa.
10.12.2007, Antti Korpinen |
|
