Kansitaide Belenos
Chemins de Souffrance
CD
[ Northern Silence Productions ]

( 7 )
01. Oraison Funébre
02. Le Déchirement
03. Funeste et Hivernal
04. Le Domaine des Songes - acte I
05. Barrad Du
06. War Hent an Ancou
07. L'Enfer Froid
08. Noz-Veil

Kesto: 48:22
Soolobändit ja -projektit ovat kenties juuri black metalissa suosituimpia kuin minkään muun metallialan saralla. Onnistumisen tasot näillä yhden henkilön projekteilla kuitenkin vaihtelevat karmeista epäonnistumisista alan todellisiin klassikoihin. Ranskalainen Belenos kuuluu näiden kahden ääripään välistä sukeltavaan sarkaan, jossa onnistumista voi sanoa tapahtuvan, mutta klassikkotasoa kuitenkaan saavuttamatta.

Aivan puhtaaksi soolobändiksi ei Belenosiakaan voida toki kutsua, sillä matkan varrella on mukana ollut reilu puoli tusinaa muutakin soittajaa. Uraa onkin kertynyt jo 90-luvun puolivälistä asti ja nyt polttopisteessä on bändin viides studiotäyspitkä. Kelttiläisen etuliitteen black metalilleen saanut Chemins de Souffrance liikuu musiikkinsa puolesta melodisen ja tunnelmallisen ilmaisun parissa. Tempo pidetään pääasiassa nopeana, vaikka myös rauhallisempia vaiheita on osattu mukaan ottaa.

Levynä CdS on omalla tavalla hienosti tasapainossa. Siitä löytyy niin vanhemman Enslaved-kauden tapaista eeppisyyttä, energisyyden ja raivon vastapainoa, kuin myös Bathoryn viikinkikauteen viittaavaa nostalgista haikailua komeita kitaraliidejä myöden. Vastapainona löytyykin sitten kiivasta tykitystä, jopa hieman Mardukin mieleen tuoden. Muutoin levy tasapainoilee melko tavanomaisen melodisen mustuuden saloilla.

Hienoja elementtejä ja omaperäisyyden viitteitä on mahtunut kappaleisiin mukavasti, muttei tarpeeksi. Liian suuri osa biiseistä jää, hyvistä soundeista ja komeista puhtaista lauluistakin huolimatta, turhan tavanomaiseksi hutuksi. Näitä kyllä kuuntelee paremman puutteessa, muttei oikeastaan muutoin. Vastavuoroisesti potentiaalia paljon parempaan löytyy niin paljon, että melkein harmittaa hukkaan heitetty taito. CdS on korvanmyötäinen ja helposti lähestyttävä julkaisu, johon pääsee helposti sisälle, mutta joka ei pitkällä tähtäimellä palkitse aivan odotetulla tavalla.

21.12.2007, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Errances Oniriques
Errances Oniriques
[ CD ]
Chants de Bataille
Chants de Bataille
[ CD ]
http://www.belenos.biz/ http://www.myspace.com/belenosbzh Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1702
Palaa »
 
Bookmark and Share