Vuosikymmenen ja risat elävien kirjoissa ollut Pyuria astui vasta vuonna 2004 täyspitkien levytysten rintamalle ja avasi pelin puolituntisella debyytillään. Reilut kolme vuotta myöhemmin on jatkon paikka, niin ikään puolituntisissa merkeissä, ja luvassa on brutaalia death metalia teknisellä kosketuksella.

Kiinnostavaksi Oubliette Ontologyn jäljen tekee sen eittämättä omaleimainen tapa yhdistää vanhakantaista kuoloa yhdessä teknisiin vivahteihin modernissakin mittaristossa, mutta silti varsinaisesti kummaltakaan täysin kuulostamatta. Muutoin levyä voisi pitää jopa melko tavanomaisena 90-luvun alun skandinaavisena death metal -orkesterina, mutta pienet yksityiskohdat sävellys- ja sovituspuolella rikkovat tupla-O:n kokonaisuuden hämmentävästi pirstaloituneeksi paketiksi.

Silkkaa onnistumisen juhlaa OO ei kuitenkaan ole, sillä brutaalista, määrätietoisesta ja väkivaltaisesta pieksennästä ei ole jäänyt hirveästi käteen teknisten yksityiskohtien ja sinänsä pätevän perusmäiskeen lisäksi. Kappaleita survotaan läpi eittämättä antaumuksella, paikoin mukavallakin groovella ja nopealla tempolla, mutta ajottain levy aiheuttaa tukahtuneita WTF?-tunteita. Aivan kuin lopullinen hionta olisi kappaleita viimeisteltäessä jäänyt kiireessä pois.

Toinen moitteenpoikanen koskee tuotantopuolta. Periaatteessa vanhakantaista rujoa ja karkean röpelöistä kitarasoundia sekä taka-taka-rumpuja tekisi mieli kehaista, mutta kun ne eivät oikein toista toivottua tulosta. Tulos on demomainen eikä selvästi täyttä potentiaaliaan lunastava. Ei huono, mutta voisi olla parempikin. Laulupuolen örinä- ja rääkynätarjonta on kelpoa oraaliulostusta, joka ei oikeastaan muuta kaipaa kuin korkeintaan persoonallisuutta. Sikäli jos nyt haluaa massasta erottua. Pottina kiekko jää plussan puolelle ihan mukavasti ja tarjoaa messevän välipalan runnovan death metalin makunystyröille.