|
01. Nyt kun minua jätetään
02. Kaksiossa
Kesto 7:19 |
Vasta keväällä 2006 perustettu hyvinkääläinen Musta Joutsen tuntuu nousseen huimaa vauhtia ihmisten tietoisuuteen. Bändin Nyt kun minua jätetään -single viihtyi taannoin useamman viikon Suomen sinkkulistan kärjessä ja odotukset tammikuussa ilmestyvälle debyyttipitkäsoitolle ovat siis hyvät. Musta Joutsen on pääosin melko tavallista suomirockia, mutta bändi muodostaa pienen kuriositeetin myös metallinkuuntelijoille laulajansa Katriina Wiialan (Miss K) kautta.
Singlebiisi itse on melko tummasävyinen ja viileän haikea erolaulu, kuten nimikin antaa olettaa. Melankolia paistaa kuin täysikuu pilvettömällä ja kylmällä marraskuisella yötaivaalla. Ihan pätevää, joskin valitettavan yllätyksetöntä. Sinkun kakkosbiisi taas on astetta erikoisempi ja vauhdikkaampi ratkaisu. Biisi on melkein kuin perinteistä suomalaista kasarirockiskelmää, jossa arki korostuu kuin Eppu Normaalin tuotannossa. Musiikillisesti Musta Joutsen on melko perinteistä ja tavallista, eikä yllätyksiin yletytä. Mukavan yksinkertaista, eikä liioin ärsyttävää. Wiialan kaunis laulu toimii parhaiten, muttei sekään tarjoile mitään sytyttävää. Kyseessä on kuitenkin vasta single, joten bändin varsinainen vakuuttavuustaso mitataan vasta albumin myötä.
11.11.2007, Tero Lassila |
|