|
01. For The Memories Of My Past
02. Seven Burning Eyes
03. Illusions of Silence
04. A Funeral Sky
05. Absent
06. Terminal
07. The Aftermath
Kesto: 60:55 |
Brittiläistä melodoomia pehmeään, lähes popahtavaan suuntaan The Eternal -yhtyeensä kanssa vienyt Mark Kelson on päättänyt vaihteeksi palata tyylillisesti hieman jämäkämpään suuntaan, ja tuloksena on tunnin verran My Dying Briden ja muiden hengessä lanaavaa tunnelmointia. The Eternal jätti Suomen Fireboxin vuonna 2005 julkaistun Sleep Of Reasonin jälkeen, mutta syyt Kelsonin ja Seinäjoen tuomiopataljoonan eroon olivat tuskin henkilökohtaisia, sillä InSomnius Dein ensialbumin julkaisee jälleen tuttu levy-yhtiö.
Illusions Of Silence on Mark Kelsonin säveltämä ja yhdessä The Eternalista tutun bändikaverin, Terry Vainorasin kanssa sanoitettu, soitettu ja toteutettu albumi. Levyn omiin korviini parhaalta kuulostavat hetket ovat kieltämättä jokseenkin lähellä herrojen pääbändiä, ja vaikka laatu läpi levyn varsin kohtalaisena pysyykin, ei voida välttyä kysymykseltä siitä, josko tästäkin biisinipusta olisi voinut kuoria kermat päältä ja julkaista ne The Eternalin nimen alla. Hetkittäin tällaiset kyseenalaistukset tuntuvat kuitenkin turhilta; sen verran vakuuttavaa jälkeä vaikkapa lätyn nimibiisi on. Illusions of Silence on rehellisesti sanottuna tyylilajissaan melkeinpä timanttinen sävellys. Biisin aloittava upean kaihoisa ja jylhä kitaraliidivalli kaikuu myös kertosäkeen taustalla. Vainorasin laulutyöskentely on läpi levyn varsin vakuuttavaa, sillä mies ei yritäkään öristä niin matalalta kuin pystyy, vaan käyttää enemmän keskitaajuuksia, mikä tuo ääntelyyn lisää tunnetta - tukahdutetun kuuloista sellaista. Kappaleen keskivaiheilla kuullaan hieno, erittäin ilmava kitarasoolo, jota jatketaan vielä liidiharmonioilla. Ennen kahdeksan minuutin täyttymistä biisi sukeltaa minimalistisen ambientiin hautaansa vetäen viimeisen henkäyksenä vähän päälle yhdeksän minuutin kohdalla.
Tasaisen tappava, välillä tosin tylsäksikin kääntyvä loppulevy ei millään yllä nimibiisin tasolle. Kuten taisin The Eternalinkin viimeisimmän levyn kohdalla sanoa, myös InSomnius Dei tuntuisi olevan parhaimmillaan melodisimmissa osuuksissa. Esimerkiksi Terminalin katatoninen väliosa kantaa biisiä jonkin matkaa kelvollisesti, mutta biisin jyräävämpi keskisiivu ei lähde itselleni ollenkaan. Osittain tämän takia InSomnius Dei -debyytin ilmestyminen arvostelulevyihin hieman säikäyttikin. Mark Kelson on nimittäin toistuvasti todistanut omaavansa huiman melodiatajun ja ymmärtävänsä myös hengittävien sovituksien päälle, mutta miehellä on, voidaan kai sanoa valitettavasti tarve toteuttaa itseään myös ärhäkämmän materiaalin parissa. Ärjymmät teemat ovat parhaimmillaan Seven Burning Eyesin lopun kaltaista nostattelua, mutta muissa biiseissä ne roikuttavat kokonaisuutta uhkaavasti tyylilajille ominaisten sudenkuoppien yläpuolella. Tämän vuoksi en uskalla odottaa miehen tuleviltakaan tuotoksilta täysosumia, mutta saatiinpa tälläkin kertaa nauttia yhdestä kauttaaltaan helvetin komeasta kappaleesta. Tällä kertaa se riittää nostamaan arvosanan tyydyttävälle tasolle.
14.11.2007, Antti Korpinen |
|
