Kansitaide Colosseum
Chapter I: Delirium
CD
[ Firebox Records ]

( 5 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. The Gate of Adar
02. Corridors of Desolation
03. Weathered
04. Saturnine Vastness
05. Aesthetics of the Grotesque
06. Delirium

Kesto: 63:58
Colosseum on vastikään myös Yearning-yhtyeensä kanssa uuden levyn julkaisseen Juhani Palomäen funeral doom -henkinen bändiprojekti. Vähemmän yllättäen bändin nappasi tuoreeltaan talliinsa Seinäjoen Firebox Records, joka on viime vuosien aikana ollut erittäin aktiivisesti liikkeellä nimenomaan doom-liitännäisen musiikin suhteen. Kiinnityksissä ollaan onnistuttu vaihtelevasti, eikä Colosseum se kaikkein huonoin niistä ole. Yhtä varmasti se ei myöskään ole niistä parhaimpia.

Chapter I: Delirium muistuttaa paljon Shape of Despairin kahta ensimmäistä levyä. Se on sekä hyvässä että pahassa läpeensä hidas, eivätkä sen melodiat tai tuotanto pysty musertamaan kuuntelijaa tai saamaan häntä tuntemaan itseään mitättömän pieneksi Colosseumin kokoisen betoninyrkin sisällä. Chapter I: Delirium onkin ennemmin kaunis kuin ahdistava tai painostava albumi. Vaikka saatekirje vannookin levyn heijastelevan mitä synkimpiä hautajaisfiiliksiä, minun korviini se kuulostaa vain ja ainoastaan pettämättömällä tyylitajulla tehdyltä, ja samalla geneeriseltä alansa tuotokselta. Jousisoundi syntikasta, muutamat melankoliset liidit kitarasta jne. - näitä biisejä voisi tehdä helvetti autopilotilla.

Aesthetics of the Grotesquen hienon hienot neoklassiset vivahteet nostavat sen levyn parhaaksi biisiksi. Suurin osa Colosseumin tekemistä sovituksellisista ja sävellyksellisistä ratkaisuista on kuitenkin harmillisen ennalta-arvattavia. Saturnine Vastnessissä yritetään tuoda reseptiin syntikkaosastolta jotain muutakin, mutta kokonaisuutena Colosseum jättää minut silti täysin kylmäksi. Levyn ehdottomin turn-off ovat kuitenkin joko aidon voimattomat tai efekteillä tekomultaiseksi väännetyt vokaalit.

14.11.2007, Antti Korpinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Chapter 3: Parasomnia
Chapter 3: Parasomnia
[ CD ]
Chapter 2: Numquam
Chapter 2: Numquam
[ CD ]
http://www.colosseum.liitin.net http://www.myspace.com/colosseumband Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta FIREBOX:sta Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2759
Palaa »
 
Bookmark and Share