Kansitaide Unkind
Hangen syliin
CD
[ Combat Rock Industry ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Kiire sisällämme
02. Ikuinen tuli
03. Arjen juhlaa
04. Man On The Assembly Line
05. Turvassa
06. Kauneuden perikuva
07. Kaksi viikkoa
08. Hangen syliin
Pitkän linjan puurtaja, Unkind, jatkaa vahvaa menoaan kotoisen, hiukan raskaammansorttisen hc-punkin vääntäjänä. Sointi on isoa ja painavaa, kuten muutamilla edellisilläkin teoksilla on saatu kuulla.

Bändiä tietämättömille voisi kuvailla yhtyeen olevan Dischargen raskaampaa, mutta Amebixillekin kumartavaa jälkipolvea, jonka D-biittisoinnissa on aimo annos metallista otetta. Ajoittain liipataan hyvin läheltä Entombedin tekemisiä, mutta toisaalta Tragedynkaan melodisuutta ei vierasteta.

Unkind paiskoo tummaa hooceetään melko mallikkaasti ja vokalistiosastonkin kurkkua repivän brutaali rähjäys maittaa. Allekirjoittaneella on kuitenkin yhä voimakkaita antipatioita suomenkieltä kohtaan laulukielenä, mutta onneksi lyriikoista ei ankaran ulosannin takia niin selvää saa, eikä sanaliuskaakaan tarvitse vilkuilla.

Väkevä esitys veteraaneilta ja kuulunee jokaisen D-biitin ystävän hyllyyn varsin perustellusti. Varsinaisia hittibiisejä ei esiin nouse, vaan vedot ovat toinen toistaan tasalaatuisempia.

01.11.2007, Marko Saarinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Harhakuvat
Harhakuvat
[ CD ]
http://www.myspace.com/unkindhardcore Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1901
Palaa »
 
Bookmark and Share