|
01. Intro: Greater Wrath
02. The Antichrist Files
03. Mushroom Truth
04. You Don't Rock Hard
05. Pathogen
06. Pandemia
07. The Calling
08. Funeral for Despicable Pigs
09. Planet Nazarene
10. Blueprint for Your Culture's Apocalypse
11. Goat Justice
12. Die Insane
13. Original Pig Rig
14. Suicide Song
15. When Violence Commands the Day
16. Dead Return
Kesto: 50:28
|
Impaled Nazarene rykäisee heti viime vuoden Pro Patria Finlandian perään tämän Manifestin, ja päällisin puolin tuote on perinteistä pohjoista vitutusta: sodan äänillä ja marssirummuilla aloitetaan, ja matkalla saavat tuta sanan säilän niin Rock Hard -toimitus kuin pilvenpolttajahipit. Ja onhan siellä yksi biisi vuohistakin. No surprise.
Musiikillisesti variaatiota löytyykin enemmän, ja itse yhtyekin on maininnut Manifestin olevan monipuolisinta materiaalia sitten Suomi Finland Perkeleen. Tätä väitettä ei käykään kieltäminen. Levy pamautetaan käyntiin räjähtävällä ja nopealla black metalilla, ja vaikka bändin punk/HC-värit nousevatkin pintaan matkan edetessä, mahtuu soppaan myös hitautta, lähes positiivishenkisiä kitarasooloja ja Dead Returnin harrasta ja surumielistä tuomiotunnelmointia – ja näyttääpä biisi olevan yksi bändin pisimpiäkin.
Harmi vain, että Manifest lipsuu kuulijan käsistä yhtä kohtalokkaasti kuin saippua Konnunsuon vankilan suihkussa. Levy on aivan liian pitkä ja sisältää aivan liikaa puolivalmista riffi- ja vauhtimössöä, josta ei nauti Jeesuskaan. Manifestia kuunnellessa saakin kauhoa paljon puuroa saadakseen todelliset herkkupalat näkyviin: Esimerkiksi Pandemian äkkiväärä kohkaus-hitailu -vuoropuhelu säväyttää kuten myös Funeral for Despicable Pigs, jossa bändi pistää toden teolla death/doom-vaihteen päälle örinöineen kaikkineen. Myös Goat Justicen ärhäkkä thrash-riffittely on allekirjoittaneen mieleen, mutta miten ihmeessä The Callingin aloitussoolo tuo mieleen Ari Koivusen Hear My Callin? Henkimaailman juttuja, sano.
Yhtyeenä Impaled Nazarene on kireä kuin kaulalle asettuva viulunkieli, joten löysäilyyn ei Manifest kaadu. Bändi hoitaa jokaisen osa-alueen äksyllä perseeseen ammutun karhun asenteella, joka sopii hyvin niin grindmaiseen riehakkuuteen kuin black metal -tylytykseen. Myös Mikaakim Luttinen on elementissään ja tuo pienellä variaatiolla hyvää bonusta sanojen sylkemiseensä.
Impaled Nazarene suorittaa loppujen lopuksi perusvarman teloituksen – kuula kalloon ja se on siinä. Levyä jää pyörittelemään käsiinsä, sillä se on liian hyvä roskiin heitettäväksi ja liian tasapaksu nostettavaksi kaapin päälle klassikoiden joukkoon. Pieni luonnollinen karsinta biisinvalintavaiheessa, pieni sävellyskynän teroitus, pieni perverssi kidutus ennen niskalaukausta… Näillä Manifest olisi paljon mielekkäämpää kuunneltavaa.
24.10.2007, Antti Klemi |
|
.jpg "Death Comes In 26 Carefully Selected Pieces")
