|
01. Alcohol (intro)
02. Till The Next Time To say Goodbye
03. Two Partners In Crime
04. Fill Your Head With Rock
05. Delirium
06. Alcohol
07. Gypsy (Of A Strange And Distant Time)
08. Dollhouse
09. I Went To See The Nightmare
10. Mrs Death Pays A Visit At On The Rocks
11. Northern Boy Blues
12. Old Hairy Dogs Almost Dead
13. Alcohol (coda) |
Tätä levyä on odotettu. Ellei kokoelmalevyä The Man Who Sold Himself (2004) lasketa, on edellisestä Five Fifteen -kiekosta kulunut jo aikaa neljä vuotta. Se ei tarkoita, että Mika Järvinen ja kumppanit olisivat levänneet laakereilla. Yhtye on keikkaillut entiseen tahtiinsa, minkä ohella Järvinen on pyörittänyt Crazy World -kokoonpanoaan, joka julkaisi mainion debyyttinsä pari vuotta sitten.
Muutamassa vuodessa moni asia ehtii muuttua. Niin myös Five Fifteenin kokoonpano, joka ei 2000-luvulle tultaessa ole ollut sieltä vakiintuneimmasta päästä. Kitaristi Matti Salovaara ja basisti Mikko Määttä, jotka ovat tehneet viimeisen viiden vuoden aikana selväksi olevansa oikeat miehet paikalleen, ovat edelleen mukana. Kosketinsoittaja Juha Kuoppala ja rumpali Hannes Pirilä puolestaan ovat uusia kiinnityksiä, eikä heidän soitostaan löydy moitteen sijaa. Vaikka edellisellä kiekolla laulanut Saana Koskinen olikin pätevä kakkossolisti, on minun sanottava, että yhtyeeseen viimevuonna palannut Maikki Liuski on kuitenkin se solisti, jonka ääni sointuu parhaiten yhteen Järvisen kanssa. Tässä suhteessa Five Fifteenin viimeisin kiekko Alcohol tekee paluuta 1990-luvun jälkipuoliskon aikaiseen meininkiin.
Alcohol on - rohkenenko sanoa - konseptilevy riippuvuudesta ja alkoholista. Minunkaltaiselleni 1970-luvun teemalevyillä aivopestylle reliikille konseptilevyt eivät ole koskaan merkinneet kirosanaa, jonka ne ovat sittemmin saaneet osakseen. Five Fifteen, joka ei koskaan ole ollut järin muodikas bändi, on saanut aikaiseksi ajattomalta kuulostavan rock-kiekon, joka tulee kestämään aikaa ja lukemattomia kuuntelukertoja.
Suomalaisessa kulttuurissa ja muusikkopiireissä alkoholia on pidetty luontevana ja yleisesti glorifioituna asiana, joten on tervetullutta, että joku kyseenalaistaa sen hienoutta. Tämän pitäisi käydä jo selväksi pelkkää levynkantta katsoessa, joka on yksi rujoimmista ja hätkähdyttävimmistä kuvista, jonka olen pitkään aikaan nähnyt.
Toivottavasti karu kansikuva ei käännytä potentiaalisia levynostajia kiekon luota, sillä Alcohol on taattua Five Fifteen -laatua. Levyn ehdotonta parhaimmistoa on tarttuva Till The Next Time To Say Goodbye, jonka soisin saavan osakseen runsasta radiosoittoa. Viimeisen parin viikon aikana olen yllättänyt itseni moneen otteeseen hyräilemästä kappaletta. Tarttuviin kappaleisiin lukeutuu myös smallfacesmainen Two Partners In Crime ja Delirium, jonka riffistä Deep Purple voisi olla kateellinen. Bowien ja Pink Floydin tyylisissä flegmaattisen uneliaissa tunnelmissa liikkuva nimikappale on niinikään yksi kiekon komeimmista kappaleista, jonka kruunaa Salovaaran bluesahtava kitarasoolo. Toinen floydmainen slovari, Old Hairy Dogs Almost Dead on yksi levyn mykistävimmistä paloista, joka jaksaa puhutella monen kuuntelukerran jälkeen.
Led Zeppelinin hengessä tehty Dollhouse lukeutuu omiin suosikkeihini. Kappaleen zeppelinmäisen tunnelman rikkoo onnistuneesti hieno kitarasoolo, josta huokuu kunnianosoitus Jimi Hendrixiä kohtaan. Vanha Moody Blues -laina Gypsy (Of A Strange And Distant Time) toimii myös hienosti, mutta uskoisin kappaleen potkivan vieläkin paremmin keikkatilanteessa.
Hienon levyn kruunaa viimeistelty tuotanto, joka tekee - kuten jo aiemmin mainitsin - Alcoholista tyylitellyn ajattoman kuuloisen kiekon.
31.10.2007, Kalevi Heino |
|
