|
01. Adveniat Infernus
02. Rex Bestia Fera
03. In This Place Forever
04. Unio Mystica Maxima
05. Jesus Christi to the Lions
06. Baphomet
07. Fiamme Udite
08. Dungeon
09. Black Magic Mushrooms (Mysticum-koveri)
Kesto: 45:12 |
Vasta vuoden ikään ehtinyt italialainen Malfeitor on Aborymissakin vaikuttavan Malfeitor Abbanin uudenkarhea black metal -bändi, jota ei kuuleman mukaan tule sivuprojektiksi kutsua. Jotain innostuksesta aiheeseen myös kertonee nyt jo julkaisunsa saanut debyyttilevy, joka pitää kolme varttia sitä ihkaa itseään sisällä ja skandinaavisten tapausten suuntaan kumartaen.
Unio Mystica Maxima on omalla tavallaan kuin kollaasi ruotsalaisesta ja norjalaisesta black metalista, mutta italialaisen filtterin läpi ajettuna. Riffi- ja biisipuolella löytyy viitteitä niin Gorgorothiin, Dark Funeraliin kuin Mayhemiinkin, ja kakun vielä viimeistelee Mysticum-koverointi. Kuka tietää mitä muita piirteitä pinnan alta edes löytyy ja viis siitä, kunhan homma toimii.
Ja hommahan toimii. Kuten arvata saattaa, UMM ei ole ylistyslaulu omaperäisyydelle, vaan musiikki pidetään perusasioien parissa. Kappaleet eivät ole mitään sävellystaidon mestariteoksia, eikä riffit ennen kuulemattomia, mutta jotenkin alkulämmitelyn jälkeen levy kuitenkin kolahtaa ja alkaa maittamaan paremmalta kerta toisensa jälkeen. Onko kyse hienovaraisista nyansseista vai hyvin hahmotetusta kokonaisuudesta, vai kenties selkeistä ja puunatuista soundeista? Tuohon en osaa vastata, mutta näin perustavaa laatua oleva ja hyvin tehty black metal kelpaa kyllä.
Suuri osa kappaleista kuljetetaan reippaalla tempolla, mutta bändi ei ole mennyt halpaan, sillä vaihtelua ja tarvittavia koukkuja tarjoillaan riittävästi. Näin sisältö pysyy raikkaana ja tutultakin kuulostava materiaali kelpaa soittimessa viihtyä. Soundien selkeyttä ei käy kiistäminen ja ollaankin siinä rajoilla onko jälki vähän liiankin hinkattua. Homma kuitenkin toimii, eikä kiillotettua pintaa kehtaa liikaa soimata.
Rääkylaulujen osalta tavanomainen lätty vakuuttaa debyytiksi kelvollisella tavalla, muttei varsinaisesti tarjoa mitään uutta länsirintamalla. Saapasmaan kantturat tuntevat genrensä ja ei liene hirveän harhautunut veikkaus sanoa tällaisen matskun kelpaavan suurelle osalle BM-yleisöä. Jos nopea, melodiavivahteinenkin musta metalli vielä maistuu, on Malfeitor tutustumisen arvoinen.
05.11.2007, Serpent |
|