Kansitaide Prong
Power of the Damager
CD
[ 13th Planet Records ]

( 7 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Looking For Them
02. No Justice
03. 3rd Option
04. Pure Ether
05. Power Of The Damager
06. The Banishment
07. Worst Of It
08. Spirit Guide
09. Messages Inside Of Me
10. Can't Stop The Bleeding
11. Bad Fall
12. Changing Ending Troubling Times
Vanhat jaksaa vielä. 90-luvun alussa vakuuttavasti jyrännyt Prong on ollut vähemmän otsikoissa hieman heikomman tuotannon jälkeen, mutta nyt puskee uutta. Vuonna 2007 ei yhtye ole kovia muutoksia tyylissään kokenut ja linja on kutakuinkin sama: yksinkertaisesti ja vahvasti eteenpäin jyräävää raskasta vääntöä.

Levyn ongelma on siinä, että kolmen ensimmäisen kappaleen jälkeen on käytännössä kuullut sen jo kokonaan: ihan mukavasti rokkaavaa thrash-riffittelyä ja raspista karjunta-puhelaulua. Tunnelma on vaan turhan kireä ja ontto, johtuen kuivahkosta soundimaailmasta. Toisaalta karu punk-asenne ja aitous miellyttää, mutta tasapaino niiden ja tuotannon välissä on ollut hukassa, sillä nyt ponneton tuotanto syö kappaleiden tehoa. Se on sääli, sillä osa riffeistä voisi munakkaampien soundien avulla repiä suun kautta sisuskalut ulos. Tämän levyn vain pitäisi kuulostaa rankemmalta ja isommalta.

Prong-diggarit kuitenkin lienevät tyytyväisiä Power of The Damageriin. Kappaleissa on sitä jotain, vaikka ihan nappiin ei aina osutakaan. Väkisinkin joutuu antamaan tunnustusta periksiantamattomalle ja omaa tietä kulkevalle yhtyeelle. Sääli, että demomainen yleissoundi estää kappaleita näyttämästä täyttä voimaansa.

15.10.2007, Tuomas Valtanen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Scorpio Rising
Scorpio Rising
[ CD ]
http://www.prongmusic.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1488
Palaa »
 
Bookmark and Share