|
01. Intro
02. Disconnected
03. In Fear
04. Breed Suffocation, Breed Extinction
05. Learning to Die
06. Slave to the Grind (Skid Row Cover)
07. Wild Child (W.A.S.P. Cover)
Kesto 31:35
Bonusvideot
-Disconnected
-Rewind (promotional video)
-Making of |
Vuoden metallitulokkaan tittelin arvoisen debyyttialbumin viime vuonna julkaissut Profane Omen kohosi demoaikojen tuntemattomuudesta kolkuttelemaan jopa kotimaisia listasijoja. Reilua vuotta myöhemmin Lahden viisikko tarjoaa entistäkin kovakuorisemman pähkinän purtavaksi. Neljä omaa ja kaksi cover-biisiä sisältävä Disconnected-EP ei totisesti päästä kuuntelijaa helpolla. Suoraviivainen ja metallinen death’n’roll on saanut runsaasti uusia ulottuvuuksia, joita sisäistäessä takuulla vierähtää tovi jos kolmaskymmeneskin.
Rieska starttaa säälimättömällä uutisiskulla, joka manaa armotta maailmanlopun meininkiä. Nimibiisi Disconnected rouhii ilmoille aggressiivisempaa ja raskaampaa jynkkyä, mitä bändiltä olen tähän asti kuullut. Synkissä ja painostavissa tunnelmissa edetään vahvasti, mutta isommallakaan tankkauksella materiaali ei päästä niskan päälle. Levyä kuunnellessa jää armotta hieman tyhjä olo, vaikka sisältö pääosin erittäin vahvaa onkin.
Oman elävöittävän mausteensa biiseihin antavat vierailijat, etunenässä Taneli Jarva, tuovat oman kitkerän lisänsä ”propaiiniomenoiden” meuhkaamiseen. Vokalisoinnin täryjyrä Jules Näveri venyy hurjille mitoille. Äänessä on variaatioita ja ulottuvuutta huomattavasti enemmän, enkä välttämättä edes tunnistaisi miehen tähän mennessä varsin persoonallista ilmaisua, ellen tietäisi mitä levyä kuuntelisin. Sama koskee oikeastaan koko bändiä. Tutulle ja ”turvalliselle” linjalle ei ole jääty makoilemaan, vaan tuutista puskee aivan uudenlaisia nyansseja sisältävää soppaa. Vaikuttimia on ihan turha lähteä etsimään, luovutan heti kättelyssä – viette kuin rampaa pässiä ranteen paksuisessa kettingissä.
”Hyeenoiden” raiskaamat Skid Row- ja W.A.S.P.-coverit ovatkin sitten levyn selkeintä antia. Mitään vanhan toistoa näistäkään on silti turha odottaa, sillä yhtye on nitonut biisit mukavasti omaan kieroon muottiinsa. Videobonuksia löytyy kolmin kappalein, joista mainittavimpana näyttävän väkivaltainen musiikkivideo nimibiisistä. Studiopornon vihollisten kannattaa ankaran rienauksen uhalla välttää bonusten tarkempaa syynäämistä.
Rieskan kokonaisuutta on erittäin vaikea hahmottaa, mutta mieluusti tätä kuuntelee. Avautumista saanen odottaa sormet ristissä jouluun asti. Jälleen vahva taidonnäyte hyvältä bändiltä vieläpä erittäin tyylikkäässä paketissa, joka vaatii vain ja ainoastaan kuuntelua.
03.10.2007, Tero Lassila |
|
