|
01. Cold Waste
02. The Wandering
03. Death Is Our Freedom
04. Departure
05. Eschaton
06. Last Minute Train
07. Ladykiller
08. The Fall
09. Days Of Nothing
10. Into The Lips Of The Earth
Kesto: 52:25 |
Tuntuu hölmöltä ottaa arvostelusta toiseen esiin samat bändit, mutta niin se vain on nähtävä, että alakuloisen ja matalatempoisen, mutta melodisen metallin alalla ei My Dying Briden, Anatheman tai Katatonian voittajia ole. Etenkin kaksi viimeisimpänä mainittua yhtyettä otan toki mielelläni esille, onhan kyse itselleni kenties kahdesta kaikkein tärkeimmästä metallibändistä, mutta samalla näitä nyky-yrittäjiä käy vähän sääliksi: Katatonian saappaat kun menisivät useimmille heistä kahluuhaalareina.
Myös Roomasta, ikuisesta kaupungista, kotoisin oleva The Foreshadowing kuulottaa sävellykselliset sipulinsa ennen kuin ne ehtivät altistaa kuuntelijan silmät kyynelille. Kauttaaltaan puhtaisiin vokaaleihin ja varsin yksipuolisiin laulumelodioihin luottava yhtye muistuttaa ajoittain jopa aavistuksen popahtavalla lähestymistavallaan vielä jonkin aikaa sitten Suomen Fireboxille levyttänyttä, australialaista The Eternalia. Samankaltaisuutta on myös siinä mielessä, että mitä raskaammaksi tai laulumelodioiltaan vaikeammin lähestyttäväksi nämä bändit muuttuvat, sitä mitäänsanomattomampia ne ovat. Days of Nothingin sävellykset ovat lisäksi laadukkuudestaan huolimatta aivan liian tasapäisiä herättämään kuuntelijan syvemmän mielenkiinnon.
Ladykiller on erittäin tasatempoisella levyllä yksi sen hitaimmista ja laulumelodioiltaan vähiten popahtavista paloista. Nimiraita erottautuu massasta puolestaan muita hiukan vauhdikkaampana, mutta samassa "rytäkässä" bändi unohtaa heittää peliin tarttuvia melodioita. Levyn loppupuolella yhtyeen alkujaankin haaleasta väripaletista alkavat sävyt tosin muutenkin vesittyä. Avausraita Cold Waste maalailee syntikoilla ja kitaraharmonioilla vielä kohtuullisen viriilisti, ja The Wandering muistuttaa miellyttävästi Suomen Rapturea. Tämä kakkosraita kuitenkin osoittautuu levyn yleiskuvaksi niin hyvässä kuin pahassa. Sävellys on erittäin tasapainoinen, todennäköisesti levyn paras, mutta laulumelodiat tarrautuvat tarttuvuudestaan ja toteutuksestaan huolimatta aivan liian kaavamaisiin, puolihartaisiin nuottikulkuihin. Juuri tämä ennen kaikkea tekee The Foreshadowingista äärimmäisen tavanomaisen yhtyeen. Jos esimerkiksi Rapturelta ja Daylight Diesilta jää joskus toivomaan uskallusta, omapäisyyttä ja kykyä rajojen rikkomiseen, The Foreshadowing jää vielä ajoittain etäälle jopa keskitasoisesta perussuorittamisesta.
22.10.2007, Antti Korpinen |
|
