|
01. Start the Fire
02. Don’t Wake Me Up (Those Who Never Wear White)
03. Dive
04. What’s Done Is Done
05. The Water Fields
06. Is Your Soul for Sale?
07. A Distant Light Was Shining
08. Regarding Kate
09. Rise to the Occasion
10. Hey!
11. This Is Now Farewell
Kesto: 47:06
|
Ranskalainen The Old Dead Tree on keskittynyt tekemään enemmän tai vähemmän hajanaisia konseptilevyjä, ja tätä samaa sarjaa on The Water Fieldskin. Levy kertoo laulaja Manuel Munozin mukaan kieltämisestä ja itsensähuijaamisesta, mutta musiikilleen The Old Dead Tree on rehellinen.
Yhtye olisi helposti kategorisoitavissa raskasta metallia ja kevyitä melankoliahetkiä yhdisteleväksi tusinaorkesteriksi, mutta nyt – kuten myös edellisen The Perpetual Motion -levyn kohdalla – ilmassa on jotain muutakin. Tämä nelikko on yllättävän ennakkoluuloton eikä tee turhia kompromisseja vaan vetää kumpiakin ääripäitä mahdollisimman kauas toisistaan menettämättä kuitenkaan yhtenäisyyttä. Start the Fire raivoaa nimensä mukaisesti melodisen death metalin voimin, mutta nopeasti The Old Dead Tree alkaa jo hakea kevyempiä aseita etulinjaan, jolloin Musen, Jeff Buckleyn ja The Smithsin kaltaiset yhtyeet tulevat mieleen. Eniten tähän vaikuttaa varmasti Munozin ääni ja hienot laulumelodiat, joita käyttämällä levylle on saatu Don’t Wake Me Upin ja Regarding Katen kaltaisia hittikertosäkeitä.
Onpa The Water Fields soundillisesti rohkeaa kuultavaa. Mukana on koneita ja kitaraefektejä, jotka surisevat omalaatuisella mutta ei alleviivaavalla tavalla. Musiikillisesti originaalisuus ei kuitenkaan kestä alkusäväyksen jälkeen täysin kasassa, vaan paikoin tasapaksu melankoliametalli ja Katatonia-palvonta saavat liikaa jalansijaa. Myös musiikkinsa raskaamman puolen kanssa on ongelmia: joskus raivoaminen menee yli, vaikka muutama tyylikäs nostatus kuulijalle tarjoillaankin. Parhaat hetket koetaankin, kun bändi heittää peliin koko repertuaarinsa hyvässä järjestyksessä. Esimerkiksi What’s Done Is Done sisällyttää viiteen minuuttiin nopeaa metallirokkia, Musen Matthew Bellamyn mieleentuovaa laulua, rääkynää ja svengaavia tunnelmointia kuulostamatta ollenkaan erikoisuudenhakuiselta.
The Water Fields vie hyvinä hetkinään kuulijaa pitkin tunteiden ja musiikin vuoristorataa mutta liian usein biisit tasaantuvat liikaa. The Old Dead Tree sopii kuitenkin mukavaksi välipalapureskeluksi vaikkapa uutta Katatoniaa ja Anathemaa odotellessa.
27.09.2007, Antti Klemi |
|
