|
01. Reinventing The Noose
02. Haunter
03. Big Timber
04. Given In To The Taking
05. Skinwalkers
06. Curseworship
07. Hooks As Hands
08. Ruin Them
09. Den Of Infamy
10. Unleash Carnage
11. Summon In Thunder |
Jenkkipumppu Himsa on ehtinyt jo neljänteen täyspitkään levyynsä, parin EP:n ohella. Olen aiemmin satunnaisesti yhtyettä kuullut, mutta bändin levyt eivät ole säväyttäneet sen ihmeemmin. Ei sikäli, että ne huonoja olisivat olleet, yhtyeen melodinen thrash ei vain ole erottunut omiin korviini massasta mitenkään.
Summon in Thunder on toista maata. Levy herättää mielenkiinnon heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen. Kiekon muutaman kerran pyöräytettyään voi huomata hyräilevänsä sen riffejä, mitä voi pitää vain hyvänä merkkinä. Edelleenkään ei Himsa mullista metallitantereita omaperäisyydellä, mutta levyn hemmetinmoinen intensiteetti on käsinkosketeltava. Jos pystyy kuvittelemaan mielessään Panteran energian ja vanhan In Flamesin melodioiden yhdistyvän, pääsee lähelle sitä, mitä Summon in Thunder on. Ja tällä en nyt tarkoita, että Himsa juuri noilta kahdelta kuulostaisi.
Himsa on kärsinyt vääryyttä, kun se on niputettu metalcoren joukkoon, sillä yhtye kuuluu enemmänkin samaan ryhmään Unearthin ja Darkest Hourin kanssa. Jokatapauksessa Summon in Thunder on sitä virkeämpää jenkkimättö-osastoa. Ei uutta ja ihmeellistä, mutta erittäin toimivaa.
17.09.2007, Tuomas Valtanen |
|