Kansitaide Tytär
Valontuoja
CD
[ Shadow World Records ]

( 8½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Pimeässä vaeltaja
02. Surulliset silmät
03. Murheen murtama
04. Hetken päästä
05. Lopetussoitto
06. Laulu on kuollut
07. Nurkka
08. Valontuoja
09. Adagio

Kesto 38:42
Kuopiosta stadilaistunut Tytär on varsin mielenkiintoinen tulokas. Demomateriaali ja keväällä julkaistu single antoivat hyvää esimakua syksyn pimeyden keskellä ilmestyvästä Valontuoja-albumista. Lainaten jälleen saatekirjettä, yhtye soittaa rockia, metallia, iskelmää vai rautalankaa, mutta toisaalta taas ei mitään näistä. Samalla se sopii kaikille, tai sitten ei kenellekään. Musiikki summaa tuntoja tummia ja syntyjä syviä raskaan apaattisten ja melankolisten tunteiden seassa. Yhtymäkohtia on runsaasti esimerkiksi Tuomari Nurmioon, Ismo Alankoon ja Kauko Röyhkään, joista yhtye kertoo ammentavansa vaikutteensa. Musiikki on siis jopa yllättävän monisävyistä, vaikka pinnallisesti analysoituna niin ei olisikaan. Välillä seilataan aavan meren aalloilla tangon tahdissa ja välillä siirrytään Agentsin rautalankaisuuteen, Viikatteen alakuloon ja rokkaavuuteen. Tumma mieslaulu vaihtuu panosten noustessa jopa huudoksi, jolloin mieleen tulee elävästi myös CMX.

Tyttären perimmäiset ominaisuudet eivät ehkä ole arvostelijaa kiihottavimmasta päästä, mutta kokonaisuus viehättää sitäkin enemmän. Muotoja on miellyttävästi ja raskautta sopivasti. Ja eihän sitä turhan pinnallisesti saa ajatella. Lyyrisesti Tytär seilaa odotetun tummilla vesillä ja epätoivo kuvastuu hyvin, eikä turhan kliseisesti ja mauttomasti. Tuotannossa on tyyliä, vaikkakin myös pientä sekavuutta, jonka aiheuttavat vaihtelevat sävyt sekä kieltämättä myös välillä tajunnanvirraksikin äityvät sanoitukset. Levyn tärppiraidaksi nostaisin ehdottomasti vahvasti groovaavan Murheen murtaman. Terävintä rautalankaa nirhailee Pimeässä vaeltaja, kun mukavan tarttuvaa murhetta jakavat parhaiten Surulliset silmät ja Valontuoja.

Mikäli syvästi tunteikas ja tunnelmallinen materiaali putoaa, on Tytär varma valinta. Suru ei sentään tartu kuulijaan, vaikka vakavaksi välillä heittääkin. Vahva albumi, jota ajan hammas tuskin puree, eivätkä kuuntelukerrat pahenna.

18.09.2007, Tero Lassila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Kääntöpuoli
Kääntöpuoli
[ MCD ]
Surulliset silmät
Surulliset silmät
[ CDS ]
http://www.tytar.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3225
Palaa »
 
Bookmark and Share