|
01. Deathrun
02. Reality comes
03. I hit the low notes
04. My love
05. What did I gave
06. Resting place
07. End of the line
08. Tied to heritage
09. Anger around me
10. Once again
Kesto 31:21 |
Poppikaupunki Joensuusta ponnistava parin vuoden ikäinen Relentless julkaisee viimevuotisen omakustanne-EP:nsä, Broken Lifen, jatkeeksi debyyttitäyspitkänsä Time of Foolsin. Nuori trio-retkue soittaa jonkin sortin raskaan rockin, rock'n'rollin ja popin välimuotoon sujahtavaa rilluttelua, jossa on myös mukana annos rautalankaisempaa kitarointia. Ja luulenpa muutaman hiutaleen rockabilly-henkeäkin virtaavan jäsenten suonissa. Itseään bändi nimittää armottomaksi ja tuntemattomaksi live-bändiksi. Livenä tämä ryönä voisi toimiakin varsin mallikkaasti, mutta levyllä riittää vielä petraamisen varaa.
Levyn pahin ongelma ovat eittämättä heikot soundit tai oikeastaan epäonnistunut narulle purkittaminen. Rummut kuulostavat kuin joku pieksäisi jotain kahden pennin bongoja. Laulupuoli taas rullaa kohtalaisesti, mutta vokalisti kaipaisi ääneensä lisää persoonallisuutta ja selkärankaa. Nyt homma menee lähinnä perusrallatteluksi, jossa kieltämättä on hyviä ja sympaattisiakin pilkahduksia. Bändin soitto- ja biisintekotaidoissa ei sen sijaan ole niin paljoa valittamisen varaa. Kitarariffit ovat varsin meneviä koko levyn ajan ja kontrabasso tuo mukavaa lisäkontrastia.
Ihan potentiaalinen uusi tuttavuus ja muutamista negatiivisista epäkohdista huolimatta peukalo nousee yläasentoon. Hiomalla ja pahimpia epäkohtia korjaamalla päästään taatusti parempiin tuloksiin. Ja ensi vuonna Ilosaarirockiin.
31.08.2007, Tero Lassila |
|