|
01. Dragonheart
02. Bloodbath Of Knights
03. Dawn Of Victory
04. Lord Of The Labyrinth
05. Bridges Will Burn
06. Follow The Sign
07. Steel Invaders
08. Jackal's Eye
09. Legend Of The Magic Sword
10. Gladiator's Path
11. Blade Of Triumph
Kesto 54.52 |
Vuosituhannen vaihteessa Iron Fire voitti Noise Recordsin "be your own label boss" -kisassa levysopimuksen yhdessä
Ranskalaisen Heavenlyn kanssa. Firman kotisivulla äänestäneet kuuntelijat valitsivat siten nuoret Tanskalaiset mukaan
edellisen eurooppalaisen melometallibuumin viimeisiin henkitoreisiin. Kumma kyllä, debyytti Thunderstorm oli aika tarkalleen
seitsemän vuotta sitten ilmestyessään yllättävänkin kuunneltava, joskin kaikessakliseisyyttään sitten pidemmässä juoksussa
tylsähkö. Toiselle täyspitkälleen On The Edge ympättiin sitten mukaan, liekö bändin nokkamies-Martin Steenen etäisesti Vince
Neiliä muistuttavan nasaaliäänen vaikutuksesta, enemmän hard rock-vaikutteita mukaan soppaan ja ratkaisun onnistuneisuuden
arviointi on näin jälkiviisaana yhtä helppoa, kuin tuolloin ensi kertaa kuullessakin. Sopparillehan ei tullut jatkoa ja
bändin jäsenet alkoivat heitellä hanskoja naulaan. Steene löysi uutta seuraa vanhempien Mercyful Fate / King
Diamond-soittajasetien luota ja on vokalisoinut jo kaksi Force Of Evil -levyä, itse Kuninkaan jätettyä
kakkosbändinsä huomioimisen viime vuosituhannen puolelle.
Sittemmin viiden vuoden demoaikojen hiljaiselon (& yhteensä 14 ex-jäsenen) jälkeen Iron Fire hyppäsi viime vuonna yllättäen takaisin elävien ja levyttävien kirjoihin Revenge-comebackillään. Nyt palataan nopeasti takomaan lisää rautaa miekanteriin jo
vuoden jälkeen, mutta onko hoppu ollut taas kerran pahaksi? Ei oikeastaan, sillä kappaleet ovat musiikillisesti oikeinkin
kuunneltavia, taas kerran. Ei nyt mitenkään erikoisen vavahduttavasti, että edes kahta kertaa jaksaisi peräkkäin pyöräyttää,
mutta jos ei suuremmin keskittyisi niin ei tämä ainakaan minua ala päähän ottamaan. Eri asia onkin sitten, onko tuo mikään
meriitti kuunnella musiikkia ylipäätään. Mutta tämä Blade Of Triumph on kuitenkin helpoiten verrattavissa bändin debyyttiin,
jolla silläkin oli näitä ihan kuunneltavia perinnehevibiisejä. Niiden nimistä, lyriikoista, saati kansikuvasta ei kannata
liikaa filosofiaa kaikelta umpikliseisyydeltään odottaa tai hermojaan suotta riipiä, mutta parempaa kuunneltavaa tämä silti
on, kuin mitä moni heti luulisi.
Erityisesti toisella puoliskolla aletaan piristää meininkiä, varsinkin perinteitä (ja esiintymiskertoja..) kunnioittavien
Follow The Sign ja Steel Invaders -nimikkeiden myötä. Näitä seuraava numero yhdeksikkö ei sentään ole käännös
kotoisen HMP:mme hitistä, vaikka sanatarkkuudessa mennäänkin yksi yhteen. Gladiator's Path kenties albumin parhaana
biisinä jatkaa loppupään suhteellista toimivuusputkea, muttei tämä siltikään liian hyvää ole. Lajityypin tuttaville
siedettävää ja ihan kelpoa materiaalia.
06.08.2007, Jussi Kallinen |
|
