|
01. Constant Like the Northern Star
02. Why Are You Fearful?
03. My Diamond in the Rough
04. The Bitter Potion
05. Silence Will Stop Our Hearts
06. Lifeline
07. Night Pretenders
08. I Tell the Ancient Tale
09. Untitled
Kesto: 56:04 |
Ruotsalainen dark ambient on kenties genressään eniten valtavirtaista tyyliä, jos nyt näin voi ylipäätään kyseisestä tyylilajista sanoa. Suosittua ja nimekästä tai ei, yhtä kaikki mukaan mahtuu monenlaista laadukasta tekijää, ja yksi näistä on yhden miehen sielunkanavaksi lukeutuva Desiderii Marginis.
Vuorossaan kuudes albumi, Seven Sorrows on mielenkiintoinen tapaus lajissaan. Pohjavireenä on tummasävyinen ja hieman kaihomielinen tilamusiikki, mutta paikoin varsin musikaalisilla piirteillä väritettynä. Siinä missä monet vastaavat tyylilajin levyt jäävät helposti vähäeleiseen ja hyvin epämusikaaliseen ulosantiin, SS keikkuu minimalistisen ja musikaalisen välimaastossa kuin nuorallakävelijä.
Osa kappaleista on yksinkertaisten ideoiden toistoa, kuten taustalla kuuluvaa rätinää, humisevia syntikoita ja päälle samplattuja, jatkuvasti toistuvia puhepätkiä. Vastapainona taas kuullaan kitaraa selvästi musikaalisemmassa mielessä, vähän tuoden mieleen jopa Ordo Equilibrion alakuloisenkin death industrialin ja neofolkin mutanttilapsen.
Pienistä tyylivaihteluista huolimatta levyn eheys säilyy ja teos ei jämähdä missään kohtaa paikoilleen. Välillä simppelit syntikat hukkuvat rahisevien ja surisevien efektien sekä toisaalta myös selkeästi tavanomaisempien musiikillisten ideoiden alle. Tunnelmia maalataan komeasti, joskus jopa salakavalan toimivasti.
Edes runsaat kuuntelukerrat eivät ole saaneet aikaiseksi kyllästymistä, vaan kiekko tulee pyöritettyä peräjälkeen helposti yhä uudestaan ja uudestaan. Kokonaisuudessa tuntuukin olevan jotain sellaista hypnoottista ja kiehtovaa, mitä ei oikeastaan edes huomaa. Kosketinmatot taustalla ovat hempeitä ja pehmeitä sävyjä täynnä, mutta kovemmat ja väkivaltaisemmat äänisävyt lyövät näille sopivasti vastapainoa toiseen vaakakuppiin. Jotenkin levy vain vie mennessään, eikä lopputuloksesta kykene olemaan pitämättä.
02.08.2007, Serpent |
|