|
01. Alone
02. So Long
03. Words of Silence
04. Suffer in Darkness
05. Ghosts of Devotion
06. The Sun Is Dead
07. Fallen Angel
08. Dunkelheit (Burzum cover)
09. Cold
|
Firedoom on kaivanut Suomen routaisesta maasta seuraavan doom-toivon. Vasta muutaman vuoden epäeloa ylläpitänyt Depressed Mode ei svengaa perinnedoomin voimin tai heittäydy funeral doomin mariaanienhautaan vaan jättäytyy omiin goottilaisiin varjoihinsa.
Ghosts of Devotion alkaakin kuin doom-sävyjä impannut Cradle Of Filth: taustakangas lepattaa orkestraatioista humisten, piano kävelee kolkkoja käytäviä ja riffeissä on sinfonista pohjavirettä. Miksikään kääpiönäyttelyksi ei levy kuitenkaan käänny. Hitaus on koko ajan yllä kuin ruumisliina, mutta pääosin Depressed Mode menee koko ajan eteenpäin, suorin askelin ja kompaktein kappalein.
Ghosts of Devotion kuulostaakin jollain tavoin 90-lukulaiselta: kai muistatte ne My Dying Briden ja Paradise Lostin vanavedessä tulleet yhtyeet, jotka eivät pystyneet yltämään esikuviensa ilmeikkyyteen mutta yrittivät paikata aukkoja erilaisin koristein? Ghosts of Devotionillakin saavat oman esiintymistilansa syntikoiden lisäksi sello ja Shape Of Despairista tuttu Natalie Koskinen. Tilanne on kuitenkin valitettavasti vain se, että tilkuilla ei pysty paikkaamaan varsinaisen kankaan värittömyyttä ja haperoa ilmettä. Kappaleiden välille ei saada luotua eroja ja kuiluja, ja vaikka joskus Thergothonin uhkaava varjo taustalla hienosti vieraileekin, ainoastaan syntikoilla luodut massiiviset äänimaisemat nostavat Depressed Modea harmaata massaa korkeammalle. Yhtye osuukin näillä aika lähelle vanhaa Orphanagea kuten Suffer in Darknessissa.
Itse levy on muovattu taidolla ja huolellisuudella. Biisit laskeutuvat kuulijan päälle sankkana ja kokonaisvaltaisena kuin öinen usva, ja päähahmo Ossy Salosen murinassa ja puhtaisssa lauluissa on laajaa surualaa. Raivoisammasta päästä olevan The Sun Is Deadin kaltaisia herätyksiä olisi voinut olla enemmänkin, mutta Fallen Angelin konekokeilut ovat kuin huono erikoisefekti keskellä goottilaista kauhuelokuvaa. Cover-valinta osuu samaan maaliin kuin toisella kotomaan doom-bändillä eli Reverend Bizarrella: Burzumin Dunkelheit kasvaa Depressed Moden käsissä sinfoniseksi surumessuksi, jonka bändi naulaakin seinään erittäin hyvin puhtaita lauluja hyväksi käyttäen. Rikkana silmässä ovat kuitenkin yhtyeen perusitkemistä huokuvat sanoitukset, jotka alleviivaavat musiikin turvallista ja ennalta kuultua linjaa.
Ghosts of Devotionin perinteikkäässä doom/deathissa on tiettyä hurmosta ja hieman naiiviakin jylhyyttä, josta kyllä pystyy nauttimaan erittäinkin paljon liikoja ajattelematta. Nyt vain se perinteinen ”olen kuullut tämän ennenkin” -fiilis puskee liiaksi Depressed Modesta läpi ja jättää olon jotenkin vaillinaiseksi levyn loputtua.
22.08.2007, Antti Klemi |
|
