|
01. Influences
02. Six Months
03. Last Moments
04. What Truly Is Real
05. Wandering
Kesto: 53:48 |
Thamuz-nimellä julkaistu Self Crusifixion MMV -demo oli hieman keskivertoa lupaavampi demo, ja nyt nimen vaihduttua Terheniksi bändin debyyttialbumi Eyes Unfolded osoittautuu ihan kelvolliseksi pelinavaukseksi pitkäsoittojen saralla. Jos bändi onkin biografiansa mukaan ollut alkuaikoina hyvinkin black/death-vaikutteista tavaraa, ovat jyrkempien genrejen ominaispiirteet nyt julkaistavalla ensialbumilla enää hienoisia vivahteita. Yhtyeen jossain Shape of Despairin debyytin suunnalla laahaileva death/doom on seesteisempää kuin oletinkaan. Samalla se on odotuksiin nähden myös virtaviivaisempaa, tylsempää ja tavanomaisempaa kamaa. Jotenkin uskalsin odottaa yhtyeeltä demon perusteella reilusti enemmän rosoa ja repivyyttä, mutta bändi onkin päättänyt aikuistua. Harmi sinänsä.
Demoon verrattuna Eyes Unfolded onkin kieltämättä kypsempi tuotos, mutta samalla se on myös yllätyksettömämpi ilmestys. Naislaulut, verrattain perusvarmat syntikkasoundit tai pääosin matalalta muristut miesvokaalit eivät liene kovin yllättäviä elementtejä death/doomissa, ja juuri näistä osasista Eyes Unfolded yksinkertaisten ja hitaiden riffien lisäksi rakentuu. Muutamassa biisissä, kuten What Truly Is Realissa käytetään lupaavasti urkumaisempia kosketinsoundeja, ja vaikka yleisemmin käytetty, viipyilevän kylmäkkä soundikaan ei kuulosta ylisokeroidulta, on se näin runsaasti käytettynä yksitoikkoinen ratkaisu. Levyn parhaaksi veisuksi osoittautuvassa Wanderingissa koskettimista puristetaan irti muunlaistakin äänimaisemaa, minkä lisäksi örinän ja naislaulun vuoropuhelu toimii kappaleessa kiitettävästi. Biisin on rakenteellisesti ja riffeiltään kenties sisariaan aavistuksen haastavampi, mikä luonnollisesti ansaitsee yhtyeen tämänkertaiseen välitodistukseen muutaman plussan lisää.
Levyn pitkänhuiskeat kappaleet jäävät lopulta kuitenkin jokseenkin anonyymeiksi, vaikka ne välttävätkin useimmat death/doomin sudenkuopat - ja niitähän tunnetusti riittää. Yhtye on esimerkiksi leikannut Last Momentsia demoversiosta noin kymmenellä minuutilla, eikä kappaleita muutenkaan venytellä tunnistamattomiksi tai ylikunnianhimoisiksi mutanteiksi. Harvasta alan tulokkaasta olen uskaltanut moista sanoa, mutta Terhenillä uskon olevan vielä ässiä hihassaan tulevia levyjään varten. Tällä hetkellä meno on kuitenkin vielä liian perusvarmaa.
17.07.2007, Antti Korpinen |
|
