|
01. A Small Turn of Human Kindness
02. Women Dig It
03. The Anvil Will Fall
04. Merlin Is Magic
05. My Father's Life's Work
06. Where the Bee Sucks, There Suck I
07. Jim's Polish
08. F.S.T.P
09. All the Live Long Day
Kesto: 66:33 |
Jo vuonna 1994 alkuperäisjulkaisunsa saaneen Harvey Milk -albumin, My Love Is Higher Than Your Assessment of What My Love Could Ben voi turvallisesti sanoa olleen aikaansa edellä oleva musiikkiteos. Se on junnaavampi, raskaampi ja ilmaisultaan karsitumpi kuin tämän päivän doomcore-muodikkuudet – täten ollen siis tavallaan piristävä tuulahdus menneisyydestä. The Anvil Will Fallissa esiteltävän jylhästi orkestroidun osion kaltaisia hieman ilmavampia ratkaisuja olisi voinut olla enemmänkin, mutta pääasia on, ettei Harvey Milk taannu missään vaiheessa muniinpuhalteluksi.
Itse asiassa monin paikoin Harvey Milk on lähellä silkkaa sludgea, joskin ainakin itse miellän sludgeksi yleensä reilusti Harvey Milkiä synkemmät ja sanomaltaan negatiivisemmat yhtyeet. Esimerkiksi kakkosraita Women Digissä tempo lähtee hyvinkin matalista lukemista, ja jonkin aikaa biisi ”rullaa” eteenpäin pelkän hitaan rumpukompin tahdittamana. Tietyssä mielessä Harvey Milk on väliinputoaja; outolainen, joka hituroi kuulostamatta sen enempää suisidaaliselta kuin narkoottiseltakaan. Välillä meno on hitaudestaan johtuen toki tavallaan hypnoottista, ilkeämmin sanottuna jopa unettavaa. Vaikka yhtye välttääkin tämän päivän doomcore-yhtyeiden helmasynnin, ylisokerisuuden, ei sen musiikissa toisaalta myöskään ole varsinaisesti koukuttavia elementtejä. Levyä ja etenkin sen vokaalisuoritusta voisi kuvailla pahimmillaan apaattiseksi.
Pääosin Harvey Milk on siis täysin peruskamaa. Edes kuulokekuuntelussa bändi ei pakota keskittymään itseensä, vaan antaa kuuntelijan ajatusten lähteä harhailemaan aivan muille poluille. Mikään äärimmäisen hidas tai raskas, saati sitten painostava yhtye Harvey Milk ei ole, mutta bändin toiminnasta paistavasta ehdottomuudesta on silti annettava pointsit.
12.07.2007, Antti Korpinen |
|