|
01. Rerum Memoria
02. The King And The Warrior
03. Echoes Of War
04. The Sight Of Telham Hill
05. Incipit Bellum
06. The Scream Of Taillefer
07. Anger Of Fate
08. The Pride Of Housecarl
09. Through The Bridge Of Spears
10. Demons On The Crown |
Thy Majestie pelasi varman päälle ja väsäsi levy-yhtiölleen "1066"-nimellä kulkevan demon ennen kolmannen studioalbuminsa äänitystä, jotta lafka varaisi riittävästi rahoitusta mm. runsaita orkestraatio- ja oopperasovituksia varten - ja kyllä se levyltä kuuluukin, ettei sitä ole ihan pienellä budjetilla tehty! "Hastings 1066" alkaa kuin viime vuosituhannen alkuun sijoittuva seikkailuelokuva konsanaan: klassiset soittimet, oopperakuorot ja sotaisat rummut saavat aikaan huikean "Carmina Burana meets Braveheart"-tunnelman. Varsin komean intron jälkeen seuraa perinteisempi sinfoniseksi power metalliksi luokiteltava kipale "The King and the Warrior" - tosin se ei noudata ihan tyypillistä kaavaa, vaan esim. selkeästi erottuva kertosäe tuntuu puuttuvan ja kitarat ovat hyvin pinnassa - toistuvan päämelodiansa ansiosta biisi on kuitenkin levyn helpoimmin sulatettavia. Toinen mieleen jäävä biisi on "The Scream Of Taillefer", joka sekoittaa levyn pääelementit keskenään yhdistellen nopeaa hevikitarointia ja power metal -vokaaleja oopperaan ja klassisiin välisoittoihin: laulajan kivan korkea, hieman kimakka ääni toimii mielenkiintoisena vastapainona suorastaan ylitsepursuavan massiivisille ooppera- ja gregoriaanisille kuoroille. Yksi levyn parhaista biiseistä on "Anger Of Fate", joka alkaa kauniilla, hitaammalla melodialla ja laulajan surumielinen tulkinta riipaisee ihanasti, mutta biisin lopussa sorrutaan sekavuuteen: outo instrumental-osuus hajottaa biisiä, eikä kuuntelija oikein tahdo pysyä kyydissä mukana. Vaikka Thy Majestien metalliooppera jättää mahtipontisuudessaan jopa Rhapsodyn ja Avantasian kakkoseksi, niin rajansa kaikella: musiikki on välillä liiankin "elokuvamaista" ja paikoitellen livahdetaan jopa progeilun puolelle, jolloin biiseihin jää tarttumapintaa entistäkin vähemmän. Eipä silti, bändi tuskin on tarkoittanut tuotostaan biletysmusiikiksi... niinpä todella hienoista tunnelmista ja "vanhan ajan hengestä" irtoaa pisteitä, joita biisien melodiapuolella menetetään. Mikäli olisi mahdollista seurata sanoituksista muodostuvaa yhtenäistä tarinaa levyä kuunnellessa, avautuisivat biisit ehkä aivan uudella tavalla? Thy Majestien edellisen levyn hailakat muistot mielessäni nostan nyt bändille hattua siitä, että ovat päässeet "heikko Rhapsody-kopio"-leimastaan eroon ja löytäneet omat siipensä. Bändi liihotteleekin jo aivan omissa sfääreissään, hieman vaikeasti avautuvana, mutta lupaavana italialaisryhmänä, jolla riittää rohkeutta näinkin kunnianhimoisen projektin toteuttamiseen! Herää vain kysymys, mitä seuraavaksi...?
17.01.2003, Anne Tulokas |
|
