Kansitaide Rush
Snakes And Arrows
CD
[ Warner ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Far Cry
02. Armor and Sword
03. Workin' Them Angels
04. The Larger Bowl (A Pantoum)
05. Spindrift
06. The Main Monkey Business
07. The Way The Wind Blows
08. Hope
09. Faithless
10. Bravest Face
11. Good News First
12. Malignant Narcissism
13. We Hold On
Kanadan progemammutti Rush on pysynyt aktiivisena viime vuosien aikana. Muutama vuosi sitten yhtye julkaisi Feedback–coverlevytyksen yhtyeen 30-vuotiaan uran kunniaksi. Sitä edelsi Vapor Trails –studiolevy, joka oli yhtyeen ensimmäinen uutta materiaalia sisältänyt levytys kuuteen vuoteen. Ja nyt vuorossa on jälleen uusi studio-levy, joka kantaa nimeä Snakes And Arrows.

Snakes And Arrows –levyllä kuuluu keikkailu hyvällä tavalla. Yhtyeen 30-vuotisrundi ja Vapor Trailsin kiertueet ovat tuoneet trion soitantaan riemua siinä missä Vapor Trails oli tavallaan varovainen levytys. Nyt yhtyeen yleissoundi on paljon lähempänä esimerkiksi vuoden 1996 Test for Echo –levyn tunnelmia eikä yhtye enää tunnu kävelevän munankuorilla. Hyvä niin.

Materiaalin puolesta levyllä on enemmän kunnareita kuin paloja. Levyn avaava Far Cry, Workin’ Them Angels, Bravest Face ja We Hold On ovat osoituksia siitä, miten Rush osaa edelleen tehdä hittejä. Ja ei muusikkoyleisöäkään ole unohdettu, onhan levyllä peräti kolme instrumentaalia. Varsinaisia notkahduksia ei levylle mahdu ja kiekon yleisilme on pirteä, pitäen bändin fanit ja muut hyvän musiikin ystävät valppaina läpi levyn.

Soundipoliittisesti levy on sitä korkeaa Rush-standardia, jota yhtyeeltä on totuttu odottamaankin. Kaikki soi kirkkaana, aivan kuten pitääkin. Eikä tämän kokoluokan bändit enää työnnä jämäsoundeilla varustettuja levyjä pihalle (paitsi poikkeuksena sääntöön Metallica).

Snakes And Arrows on vahva kokonaisuus. Levyltä kaikuu soittamisen riemu ja Rushilla tuntuisi olevan jälleen tekemisissään oikeaa musiikin luomisen paloa. Tämä varmistaa sen, ettei tuleva kiertue noudattele sitä perinteistä stadionbändien kaavaa: uudelta levyltä kaksi biisiä ja loput vanhoja hittejä.

22.06.2007, Niko Kaartinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Snakes & Arrows Live!
Snakes & Arrows Live!
[ DVD ]
Snakes & Arrows Live
Snakes & Arrows Live
[ 2CD ]
R30 - 30th Anniversary Tour
R30 - 30th Anniversary Tour
[ DVD ]
Feedback
Feedback
[ CD ]
Chronicles
Chronicles
[ DVD ]
http://www.rush.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Kuuntele Spotify:sta, tarvitset spotify clientin! Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2893
Palaa »
 
Bookmark and Share