|
01. Jarnbyrd
02. Under Isen
03. I Krig
04. Væpna Lengsel
05. Svart
06. Folkefiendar
07. Dei Daude Steig Av Grav
08. Fangegard
09. Millom Hav Og Fjell
Kesto: 45:07 |
Toiset levyt luokittelee paskaksi kymmenen tuloksettoman kuuntelukerran jälkeen, toisille levyille antaa vielä toiset kymmenen kuuntelua. Vreid kuuluu ilman muuta tähän jälkimmäiseen kategoriaan, mutta erityisen merkittäväksi albumiksi ei I Krig nouse edes aktiivikuuntelussa. Vreidin monessakin mielessä perinnetietoinen, norjalaista kansanperinnettä vaaliva black metal alkaa ikävä kyllä olla hieman aikansa elänyttä, vaikka varsin tyylitajuista ja hyvin tehtyä tavaraa onkin. Useammankin Vreid-jäsenen entisen bändin, Windirin folk-henkisyys alkaa nostaa I Krigillä päätään black'n'rollin seasta, mutta onnistuu lähinnä pehmentämään - toisin sanoen laimentamaan - audiaalista kokonaiskuvaa. Edellislevyn syntikkaosuudet on sentään jätetty sinne minne ne kuuluvat. Sille edellislevylle siis.
Vreid lokeroituu mielessäni samaan kelvollisten norjalaisten black metal -ryhmien koppaan kuin esimerkiksi Taake ollen kuitenkin soundillisesti puhtoisempi, ja osittain nimenomaan siitä syystä vähemmän kiinnostava I Krigillä Vreid heilahtelee voimakkaasti lähemmäksi esimerkiksi päätösraita Millom Hav Og Fjellin viitoittamaa folk/pakana-henkisyyttä. Lähes jokainen kappale alkaa viikinkiajan Bathoryn mieleentuovalla näppäilyllä tai haikealla, kansanperinnehenkisellä melodialla, kuten vaikkapa nimibiisin viululla soitettava intro osoittaa. Hieman Aura Noirin mieleentuova - joskaan ei yhtä tarttuva - Væpna Lengsel osoittaa Vreidin taidokkuuden myös rakenteellisesti ja melodisesti suoremman, vähemmän ambivalentin materiaalin parissa. Toisaalta Dei Daude Steig Av Gravin kaltainen, hitaampia osia ja puhdasta hoilotusta sisältävä materiaali harvoin onnistuukaan puhuttelemaan itseäni, joten moisesta tyylittelystä välittävät saattaisivat olla kiinnostuneita myös I Krigistä. Esimerkiksi Fangegard on puhdaslauluisessa väliosassaan jopa melko lähellä Borknagaria.
I Krigin mitäänsanomattomuus piilee pienissä yksityiskohdissa. Tempoja olisi voinut monin paikoin, mm. päätöskappaleessa kiristää pari kierrosta, jotta kokonaisuus kuulostaisi ärhäkämmältä. Laulujen rytmitykset ovat puolestaan äärimmäisen ennalta-arvattavia; itse vokalisti Sturen ääni sen sijaanparhaalla tahdollakin vain paremman keskitason perusärinää. Yhtä kaikki, bändi tuntuu joutuneen tekemään liikaa kompromisseja soundipolitiikan ja sävellysten suhteen ollakseen mahdollisimman lähellä tujumman norsecoren ja Bathoryn suuntaviivoittaman viikinkihengen risteyskohtaa. Alaa seuraavat löytänevät monta essentiaalimpaakin levytystä ennen kuin I Krigiin on syytä koskea.
02.07.2007, Antti Korpinen |
|
