Kansitaide Major Label
My Time
CDS
[ Elements Music ]

( 7 )
01. My Time
02. Bad Boy
Helsinkiläinen Major Label on päällisin puolin kaikkea muuta kuin kiinnostava, mutta lähempi tutustuminen nostaa kulmia ja saa korvatkin hetkeksi heilumaan. Bändin syksyllä ilmestyvää debyyttialbumia lämmittelevä sinkku on lähemmin tutustuttuna melko sekava, mutta juuri siksi astetta inspiroivampi paketti. Yhtye tuntuu yhdistelevän Lapkon imelyyttä, syksyn runoilijoiden ja The Hellacoptersin rokkaavuutta, isoa kauhallista jenkkiläistä alternative rockia/metallia, etunenässä Deftonesin hengessä sekä pieniä omia psykedeelisiä ja erikoisia lisiä.

Major Label toden totta yhdistelee useita erilaisia kokonaisuuksia keskenään. Osa niistä ärsyttää, osa iskee ja loput ovat hiljaisuutta sinkun loputtua. Neutraaliutta nämä kaksi biisiä sisältävät siis minimaalisen vähän. Ärsyttävyys ja iskevyys puolestaan menevät jotakuinkin fifty-sixty. Oikein mainiota ja suosittelun arvoista kamaa, joka takuulla jakaa mielipiteitä. Bändin musiikissa piilee vain pieni ristiriita. Se on liian poppia metalliyleisölle, mutta myös liian raskasta virran mukana virtaavalle yleisölle. Toisaalta, jos kanavat saadaan hyvin auki, paskakin menee kaupaksi. Major Labelissa haiskahtaa modernius ja samalla tyylikkyys, jossa kunnioitetaan perinteisiä arvoja, vaikka rajoja rikotaankin. Pankaa korvan taakse, mutta mieluummin myös siihen perinteisempään paikkaan.

03.07.2007, Tero Lassila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
When I Am With You You Are Safe
When I Am With You You Are Safe
[ CD ]
http://www.majorlabelband.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1736
Palaa »
 
Bookmark and Share