|
01. Kuka sinä olet
02. Katulaulu
03. Radan tuolla puolen
04. Ajovalot
05. Avaruusamme
06. (Ei soinut) Iloisesti bama lama loo
07. Balladi rakkauden rumista otteista
08. Käsi, laki & voima
09. Tornilaulu
Kesto: 62:07 |
Rockhopper Music pyrkii mitä ilmeisimmin profiloitumaan modernin, vastavirtaisen suomirockin tuottajana. Kulttimainetta ja jonkinasteista menestystäkin nauttinut Kuolleet intiaanit saa nyt kilpailijan Ruotomielestä. Sellaiseksi Ruotomieli on intiaanilaumasta eroavasta musiikillisesta perimästä huolimatta helppo mieltää. Ensinnäkin Ruotomieli on huomattavasti rockimpi ilmestys - kotimaamme mittakaavassa itse asiassa hyvinkin potentiaalinen jo ihan puhtaana rock-bändinä. Mutta Ruotomieli on jotain enemmän. Se herättää assosiaatioita niin Sielun Veljien, Jimi Hendrixin kuin The Stoogesinkin suuntaan ja on monessa mielessä myös erittäin musikaalinen ilmestys. Tämä viekin ajatukset erään tuoreemman suomalaisen vastavirtarock-tulokkaan, Komedia Vulgarian suuntaan. Kuten Kuolleet intiaanit ja Komedia Vulgaria, Ruotomieli tekee hommansa koko ajan tietynlaisella kierteellä; joskin pääosin musiikillisesti puolusteltavissa olevalla sellaisella. Tietontahtoista outoilua ei Delta Cityltä löydy.
Biiseistä kenties komein on Ajovalot, jonka pianolla ryyditetyssä väliosassa on samanlaista ahdistusta kuin Pink Floydin The Wallissa. Ajovalot on muutenkin erittäin terävä näyte yhtyeen sävellys- ja sovitustaidoista sekä rakenteiden että yksittäisten teemojen tasolla. Avaruusammeessa poreilee puolestaan vanhemmasta Lyijykomppaniasta tai Mana Manasta muistuttavia ainesosia, vaikka jälkimmäisen tarjoilemiin tummiin tunnesyvyyksiin ei aivan sukelletakaan. Kun jopa ensi alkuun raivostuttavalta kuulostanut, jokseenkin suoraviivaisesti groovaava (Ei soinut) Iloisesti bama lama loo alkaa kuulostaa enemmän kuin siedettävältä, alkaa arvostelija pikkuisen huolestua. Tunnustan alitajuisesti yrittäneeni olla pitämättä tästä levystä. Jos Ruotomieli olisi englantilainen ja jenkkiläinen ryhmä, siitä kirjoitettaisiin jo samalla kirjaisinkoolla ties keiden "indie" rock -nousukkaiden kanssa.
Levy on itse asiassa siinä mielessä kaksijakoinen, etteivät sen kolme ensimmäistä kappaletta tahdo irrota maasta muuten kuin perushyvän groove rock -hahmottelun tasolla. Esimerkiksi Radan tuolla puolen on melkoisen suoraviivaisella kompilla ja revittelevillä sooloilla varustettu veisu, mutta hienokseltaan plus-merkkisen fiilisvirityksen lisäksi se ei jätä sävellyksenä oikein minkäänlaisia muistijälkiä. Ajovalojen ja Avaruusammeen kaltaiset tummemmat ja laajemmalla kaarella rakentuvat kappaleet ovat yksinkertaisesti enemmän meikäläisen mieleen, vähän samaan tapaan kuin jopa Joy Divisionin suuntaan assosioituva (Ei soinut) Iloisesti bama lama lookin. Näiden rinnalla repivämmät, yksinkertaisemmat ja perinteisemmät kappaleet, kuten Radan tuolla puolen ja Balladi rakkauden rumista otteista tuntuvat aavistuksen yksiulotteisilta. Tymäkkä, ajoittain myös hieman avaruushenkinen kitaratyöskentely, biisejä eteenpäin kuljettava tuhti groove ja vokalisti J. Aslak Räisäsen yleisesti ottaen vakuuttava rock-ääni nostavat nämäkin veisut kuitenkin mitäänsanomattoman ja anonyymin action-rockin yläpuolelle. Muita kappaleita reilusti rauhallisempi päätösveisu Tornilaulu on hyvinkin tunteikas sävellys ja osoittaa yhtyeen kyvykkyyden myös pienieleisemmän ja dynaamisemman fiilistelyn puolella. Kokonaisuutena Delta City on mielenkiintoinen, hieman fiilissidonnainen albumi, jonka monipuolisuus on varsin piilevää ja täten samanaikaisesti palkitsevaa sorttia.
21.06.2007, Antti Korpinen |
|
