Kansitaide CMX
Kuolemaantuomitut
CDS
[ Herodes/EMI ]

( 5 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Kuolemaantuomitut
02. Mekaanisten lintujen puisto

kesto: 11:52

Näin kesän kynnyksellä aina mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin jakava CMX julkaisee kahden biisin "kesäsinglen", joka on Lepattajien tapaan oma itsenäinen julkaisunsa. Kumpikaan kappale ei siis ole tai tule olemaan mikään albumilohkaisu.

Nimikkokappale Kuolemaantuomitut on nimestään huolimatta melko kepeä ja rento veisu omaten kyllä radiosoittopotentiaalia. Kenties vähän laskelmoidun oloinen kappale, joka kertosäkeistöä lukuunottamatta on perusvarmaa tavaraa. Niin, se kertosäkeistö onkin sitten hyvin ärsyttävä puistattavine ulinaosioineen.
Vastapainoksi Mekaanisten lintujen puisto lienee sitten sitä kuuluisaa taidepaskaa, siis outolintu. Hieman alle kahdeksanminuuttisena se alkaa rauhallisena ja puolivälin jälkeen kitarat tärähtävät kauttimista, mutta veisu jää silti varsin hämmentäväksi tekeleeksi.

Vaikka A.W. Yrjänän lyriikat ovat toki edelleen sitä samaa kielikuvaa, niin tämä single nyt tuskin antaa mitään suuntaa tulevan albumin linjauksesta. CMX on toki edelleen monella tapaa persoonallinen, mutta alkaa olla jo taantunut kaavoihinsa, ollen nykymuodossaan kovin kilttiä ja helppoa tavaraa.

12.06.2007, Janne Rintala
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Seitsentahokas
Seitsentahokas
[ CD ]
Kolmikärjen Veljeskunta
Kolmikärjen Veljeskunta
[ 4LP ]
Iäti
Iäti
[ CD ]
Rautalankaa
Rautalankaa
[ CDS ]
Talvikuningas
Talvikuningas
[ CD ]
http://www.cmx.fi/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4284
Palaa »
 
Bookmark and Share