|
01. (This Is) Just The Beginning
02. We're On Our Way
03. Blood On The Highway
04. You've Got It
05. Doom (Scene 1)
06. It Won't Last
07. Think Twice
08. Doom (Scene 2)
09. There Comes A Time
10. Okay (This House Is Down)
11. What You Gona Do
12. Postcript
13. I Did It All
14. Last Dance |
Ken Hensley aktivoi soolouransa uudelleen viime vuosikymmenellä. Toisin kuin melkein kaikki muut kuusikymppiset veteraanit, Hensley on onnistunut tekemään pääosin hyviä levyjä. Edellinen, The Last Dance, oli hienoinen pettymys, mutta nyt kulkee taas.
Maestron vahvuudet soittajana ovat nimenomaan kitarassa ja koskettimissa, kun taas laulu ei ole ollut ihan yhtä korkeatasoista. Tällä kertaa tuo asia on hoidettu vierailevilla solisteilla, joissa ei ole moitteen sijaa. Kenin lisäksi Jorn Lande, Glenn Hughes, John Lawton ja Eve Gallagher hoitavat laulupuolen. Kaksi viimemainittua tosin vetävät yhden biisin kukin, joka on sääli, sillä Lawtonia kuulisi mielellään paljonkin enemmän. Hänen biisinsä It Won’t Last kuuluu levyn parhaimmistoon. Se on myös oikeastaan ainoa kappale, joka tuo mieleen Uriah Heepin parhaat päivät, jolloin niin Lawton kuin Hensleykin olivat vielä yhtyeen riveissä.
Niin, Heep–tyylistä meininkiä odottaville levy saattaa olla pettymys, sillä tuo biisi on ainoa, jolla Hammondit ovat kunnolla esillä. Niiden sijaan maestromme esittelee enemmän taitojaan slide-kitaristina. Eipä siinä mitään, slide–osuudet ovat kerrassaan erinomaisia. Myös Jorn Lande loistaa, mutta sekään ei ole yllätys. Viimeaikaisilla levyillään tämä mainio norski on laulanut kovaa, mutta tällä kertaa hän esittelee itsestään rauhallisemman puolen. Toden totta, sekin toimii, Lande on mahtava tulkitsija. Kun samoissa sessioissa on vanha jokapaikanhöylä Hughes, ei voi välttyä vaikutelmalta, että tässä olisi nyt jonkinmoinen sukupolvenvaihdos meneillään ja tulevaisuudessa kuulemme Jornia kaiken maailman tribuuteilla Glennin sijasta. Vaan eipä Hugheskaan vielä valmis eläkkeelle ole. Äijän soololevyt ovat jo pitkään olleet surkeaa funk rockia, joten ihan mukavaa kuulla miehen laulavan välillä hardrockiakin. Eve Gallagherin osuus jää tässä kovassa seurassa hieman vaisuksi. Biiseiltään levy on suunnilleen samaa kuin nämä Hensleyn uudemmat soolot tähänkin asti, muutama biisi rokkaa, mutta iso osa on seesteisempää ja mollivoittoista tavaraa. Hyvät melodiat ovat läsnä koko ajan, eikä sovituksiin ole arkailtu laittaa koukkuja. Kenin tapaista on myös levyttää uusia versioita vanhoista biiseistään. Tällä kertaa tuon kohtalon ovat kokeneet parin edellisen levyn raidat The Last Dance ja You’ve Got It. Tiukemmat versiot ovat kyseessä, vaikkakaan en ensinmainitulle oikein vieläkään lämpiä. Mutta biisin lopussa on mahtavat slidekitarat ja Glenn Hughes laulussa pelastaa paljon. Huonointa antia edustaa raita There Comes a Time, jonka saksofoni tekee biisistä aivan liian viihteellistä. Eipä kappaleista muuten oikein moitittavaa löydy. Hensley on ilmeisesti lopettamassa kiertueiden tekemisen. Toivottavasti mies jatkaa kuitenkin levyttämistä, sillä biisivarasto ei osoita ehtymisen merkkejä. Hyvä levy perinteisen menon ystäville, toki sitä urkujen soittoa olisi voinut olla enemmänkin, mutta Hensley ei näköjään välitä piehtaroida menneisyydessä.
06.06.2007, Ismo Karo |
|
