|
01. Black Roses
02. No Break Space
03. Ageless Day
Kesto: 16:22 |
Harvaan arvostelulevyyn kehittyy henkilökohtaista sidettä. Näin oli kuitenkin käydä hollantilaisen Picture of the Moonin ensimmäisen kaupallisen julkaisun, Ageless Day -EP:n yhteydessä. Nopea vilkaisu saatekirjeeseen, levy soittimeen ja perse nojatuoliin. Sitten cd-soittimeni, helvetti vie, vetää levyn väärään kurkkuun. Haukkoo henkeään vähän aikaa, kunnes lamaantuu. Minkäs teet, aparaatin pistoke irti seinästä, ruuvimeisseli esiin ja stereoiden kuorta avaamaan. Levy löytyy jostain sisältä, ja kunhan olen ensin heittänyt levyn huoneen toiseen nurkkaan ja koht' pian hakenut sen takaisin, pikainen tutkinta paljastaa levyn olevan fyysisesti sen verran normikiekkoa paksumpi, että cd-vaihtajani verrattain matalareunaiset syvennykset eivät pystyneet pitämään mokomaa paksukaista aisoissa. Vihasin tätä levyä jo ennen kuin olin kuullut sitä sekuntiakaan.
Levyn sisältämä musiikki on kuitenkin omiaan haalentamaan kuumimpia tunteita. Itse asiassa se neutralisoi ne varsin tehokkaasti - ei olemalla "niin hyvä", vaan olemalla "niin keskinkertainen". Jossain Dream Theaterin (Awake) ja Thresholdin välimaastossa operoiva Picture of the Moon koostuu taitavista ja sävellyskykyisistä muusikoista, mutta esikuviensa kaltaiseen tarttuvuuteen ja monimuotoisuuteen on vielä pitkä matka. Tempo huitelee kaiken muun hyvän lisäksi joka biisissä samoissa keskilukemissa, joten käsillä on todelliseen pituuteensa nähden kaksinkertaiselta tuntuva minilevy. Lauluosastolla kuullaan puhtaiden lisäksi myös pikkuisen örinöitä, jotka olisi huoletta voinut jättää nauhoittamatta. Puhtaat laulut ovat puolestaan ilmaisultaan köyhiä, vaikka Black Rosesin alku ensin jotain muuta lupaileekin.
Tarkempi kuuntelu paljastaa biisien ja etenkin niiden yksittäisten rakennuspalikoiden, riffien ja melodioiden kaavamaisuuden, kulmikkuuden ja yksinkertaisuuden. Levyn tekstuuri ja ulkomuoto muistuttavat erehdyttävästi mainittuja merkkibändejä, mutta niin toisaalta muistuttaa kortongin sisälle tyhjiöpakattu paskapökälekin grillimakkaraa. Vaikka levyn ulkomusiikillisesti aiheuttama ensireaktio olikin raivostus, turruttaa sen sisältämä musiikki kehon jokaisen hermopäätteen mitäänsanomattomuudellaan ennen ensimmäisen kappaleen puoliväliä.
14.06.2007, Antti Korpinen |
|
