|
01. Nothing To No One
02. The Lesser Faith
03. Terminus (Where Death Is Most Alive)
04. Blind At Heart
05. Icipher
06. Inside the Particle Storm
07. Empty Me
08. Misery´s Crown
09. Focus Shift
10. The Mundane and the Magic |
Dark Tranquillityn kohdalla voidaan puhua rehellisesti Göteborg-metalin todellisesta primus motorista, jonka jokainen tuleva tuotos aiheuttaa yhtyeen fanien keskuudessa aina yhtä innostunutta porinaa, sillä jokaisen julkaisun kohdalta löytyy oma kiihkeä ystäväkuntansa. Kahdeksannella studiojulkaisulla, Fictionilla, esitellään edelleen tuttua ja turvallista, mutta toisaalta silti tuoreen kuuloista melodeathia. Lähtökohta ei ole siis lainkaan hullumpi. Ne joiden mielestä edellinen, Character, kuulosti aivan liian koukeroiselta ja vaikeaselkoiselta, voivat uuden julkaisun kohdalla huokaista helpotuksesta, koska siinä palataan pari askelta takaisin kuulijaystävällisempään suuntaan. Sehän kelpaa allekirjoittaneelle, koska kyseessä on parasta Dark Tranquillityä sitten Havenin.
Fictionia kuunnellessa tulee väkisinkin hyristyä tyytyväisyydestä, koska kaikki palaset ovat kohdallaan ihanteellisesti. Äänimaailmaa
voisi luonnehtia jämäkän massiiviseksi ja koukkuja on ilmassa enemmän kuin perhoskalastajien MM-kilpailussa. Teräksenlujien riffien osalta julkaisu on varsinainen runsaudensarvi. Tekninen soittotaito sekä
melodiataju ovat ruotsalaisilla edelleen lujasti hallussa. Vokalisti Mikael Stannen on vireässä vedossa ja hänen rähjäämisensä on mielipuolisen
raivoisaa, mutta puhdastakin laulua on myös hieman kuultavissa pitkästä aikaa. Blast-beateja paukutetaan vimmatusti ja kosketintaustat ovat tuttua Dark Tranquillityä. Laadukkaita biisejä
julkaisu suorastaan pursuaa, joista erityisen myönteisen vaikutuksen teki The Mundane and the Magic, jossa Theatre of Tragedyn vokalisti Nell Sigland ja Stanne vetivät yhdessä duettoa reilulla tunteenleiskunnalla. Muita erityismaininnan arvoisia kappaleita ovat Nothing To No One, Blind At Heart, Misery´s Crown sekä Focus Shift.
Voiko siis Fictionilta paljon enempää toivoa? Ei pahemmin, sillä julkaisulta on hankala löytää valitettavaa. Yhdessä vaiheessa olin aika lähellä tyrmätä muutaman kappaleen tasapaksuksi, mutta lähemmän tarkastelun jälkeen alkoivat nekin kolista aivan uudella tavalla. Aivan klassikon asemaan en Fictionia silti lähde nostamaan, koska julkaisulla ei sentään avata portteja uusiin musiikillisiin ulottuvuuksiin. Uskon julkaisun silti herättävän yhtyeen vanhojen fanien keskuudessa reipasta tuuletusta.
31.05.2007, Niko Määttä |
|
