|
01. Provenance of Hate
02. Deprivation
03. Guilty Am I
04. Don't Believe A Word
05. As Fire Swept Clean the Earth
06. Moonlit
07. Going North
08. ...And Then the World Froze
09. The Final Rest
10. Submerged
Kesto 37:57 |
Jos Norjan Bergenissä ei sada, siellä kaikuu metalli. Viiden neitokaisen ja rumpupallin täyttävän uroon muodostama Octavia Sperati mittariin on napsahtanut toinen täyspitkä Grace Submerged pari vuotta debyytin ilmestymisen jälkeen. Yhtyeen musiikki on jylhää, mutta sen sijaan ei kovin mahtipontista, kuten odottaa sopisi. Yhtye soittaa lyhykäisyydessään reipasta ja riffipitoista, mutta samalla melko maalailevaa goottisävytteistä naislaululla väritettyä tunnelmametallia.
Octavia Speratin ero nykypäivän korkealta ja kovaa tuuttaavien naislauluvetoisten yhtyeiden tuotantoon on selkeä, mutta samalla hieman häilyvä. Vokalisti Silje Wergeland on oikein miellyttävän ja koskettavan kuuloinen, eikä hänen tulkintansa nouse korkeisiin oktaaveihin monien kollegasisarien tapaan. Yhtymäkohtia Evanescenceen löytyy useita, mutta jotenkin Octavia Speratista välittyy autenttisempi tuotanto. Mutta eivätpä vertailut Lacuna Coiliin, Leave’s Eyesiin tai Theatre of Tragedyyn ole lainkaan tuulesta temmattuja. Eikä vähätellä sovi myöskään The Gatheringin perintöä. OS:n vahvuutena näihinkin verrattuna on autenttisuus ja monivivahteinen ote, jolla biisien kuunteluikä kasvaa. Grace Submergedilla ei myöskään ole oikeastaan yhtään sinkuksi kelpaavaa biisiä, joten kokonaisuus on se, joka tällä levyllä hallitsee. Vaihtelua biiseissä toki on aina jylhistä maisemista herkempään balladiin. Selkeä ja erottuva oma juttunsa bändiltä tosin pahasti uupuu, että siitä aaltojen murtajaksi olisi. Enemmistä koneista tuotannossa on pysytty vielä erossa ja toivottavasti myös jatkossa.
Mukava kuuntelukokemus ja kestää taatusti kuuntelua tulevaisuudessakin. Jotain lisäsäväystä bändin musiikki vain kaipaisi iskeäkseen vielä paremmin kuuloelinten syövereihin. Vielä tällä levyllä ainakin paras terä hyytyy jo tärykalvon kimmoisuuteen. Tällaisen musiikin pitäisi koskettaa, ei vain miellyttää kuulijaa. Slovari Don’t Believe A Word pääsee lyriikoillaan lähelle, mutta rankemman osa-alueen iskevyys odottaa vielä parempaa päivää.
23.05.2007, Tero Lassila |
|
