|
01. Den of Thieves
02. The Condemned
03. The Struggle of Hope and Horror
Kesto: 15:44 |
Jenkkibändi Immolation on ehtinyt vääntää kieroa ja tummanpuhuvaa death metaliaan jo reilut puolitoista vuosikymmentä. Myrsky ei ole kuitenkaan laantumassa iän myötä, päin vastoin: bändi nokittaa tänä vuonna peräti kahdella liki perättäisellä julkaisulla. Ensin vuorossa on kolmen biisin mini Hope and Horror ja vain kuukautta myöhemmin täyspitkä Shadows in the Light.
H&H on kiteytettyä kieroutta ja vääristyneisyyttä death metalin nimissä, pahaenteisen oudosti ja mutatoituneesti soiden. Ruumis näyttää ja kuulostaa kovasti entisaikojen kuolonkorinalta, mutta yksittäiset riffit siellä ja täällä kertovat groteskia kieltään siitä miksi Immolationia ei sekoiteta muihin alan bändeihin. Missä muut letkeästi groovaavat, Immolation vääntyy akselinsa ympärillä solmulle. Missä muut paahtavat tuhatta ja sataa, Immo soi keskitempoisen laiskasti.
Pohjavire on puhdasta old-schoolia. Kitarat soivat jyräävästi, mutta kaukana poissa ovat kliiniset ja ylipuunatut soundit, tai ääriraskas rumpupatteristo murhaavasti kiristelevine kitaroineen. Immolation kuulostaa 90-luvulta ja haisee sopivasti mädältä. Juuri kun kuvittelee kyllästyvänsä bändin päättömältä tuntuvaan kaaosriffittelyyn, löytyy takataskusta joku outo, mutta tarttuva koukku ja vie kuuntelijan mukanaan.
Soundit ovat sopivan nuhjuiset ja tunkkaiset, mutta eivät selkeyden kustannuksella. Puuroisuus on vältetty, vaikka mitään superkirkasta tuotantoa ei levyllä kuullakaan. Rummut ropisevat ja paukkuvat vinkuvien, ulisevien ja hurisevien kitaroiden kera. Homma toimii ensivaikutelmaansa paremmin. Kurkusta tulevat ääntelyt ovat niin perinteistä death metalia, ettei perinteisempää tältä pallolta varmaan edes löydy.
Yllätyksetön kohtaa yllätyksellisyyden, siinä Immolationin juju ja Hope and Horrorin myyntivaltit. Kieron tuttavallista.
11.05.2007, Serpent |
|