|
01. Do the Skeleton
02. John the Baptist
03. Gathering Blues
04. Coffee for My Ego
05. Train to Oradea
06. Allison Number 9
07. Reception Blues
08. Freerider
09. Holy Land; The Reclamation
10. My Road-song |
Helsinkiläinen ”action-blues” trio Daddy Giljoteen on siinä pisteessä uraansa, että on aika julkaista yhtyeen debyytti. Once They Called Me A Prodigy… lupaa hyvää jo heti alkumetreiltä lähtien.
Kiekon avaava Do The Skeleton lähettää kuulijansa heti Stray Catsin maailmaan, eikä noilta swingin kulmilta häivytä koko levyn ajan. Yhtyeen action blues kuulostaa omiin korviini juuri sopivalta cocktaililta Stray Catsin keveyttä, ZZ Topin partarockia ja The Hellacoptersin nuoruuden intoa. Tätä drinksua ei siis ole väsätty uusista makuelämyksistä, mutta se silti maistuu suussa ”tosi pirteenä”.
Daddy Giljoteen osaa jo joskus menneen vuosisadan puolivälissä kirjoitetun sääntökirjansa etu- ja takaperin, mutta osaa soveltaa niitä sääntöjä nykypäivään. Tästä syyystä Daddy Giljoteen saa musiikkinsa svengaamaan pirullisella voimalla, vaikka yhtyeen tarjoilemat kikat eivät ole sieltä tuoreimmasta päästä. Mutta voiko kukaan perustella myöskään, miksi Peer Günt toimii niin pirun hyvin? Niinpä. Daddy Giljoteen vain yksinkertaisesti svengaa niin perhanasti. Coffee For My Ego ja Reception Blues ovat malliesimerkkejä yhtyeen osaamisesta ja takaavat sen, että yhtye jää kulmakuppilan savuisessa tunnelmassa ihmisten mieleen.
Daddy Giljoteenin triossa kaikki osaset ovat musiikillisesti ja teknisesti paikoillaan. Toimivan ”action bluesin” ystäville yhtye ei tuota pettymystä, ja näin vahvalla debyytillä voi miltei taata ettei yhtye häviä mihinkään pitkiin aikoihin.
10.04.2007, Niko Kaartinen |
|
