|
01. La Conversione Di Shani
02. Malìa
03. Mélissi
04. Polvere D'ireos
05. Lana
06. La Danza Del Ragno Di Cristallo
07. Shiva Li Néve
08. Niveàre
09. Anima Sciolta
10. Mandiàla
|
Dismal tuntuu olevan varsin suosittu nimi raskaamman musiikin orkesterien keskuudessa, sillä kurkistus Metal Archivesiin kertoi, että samannimisiä orkestereita löytyy maailman eri kolkista jo kahdeksan kappaletta. Tarkennuksen vuoksi todettakoon, että tässä arvoissa on kyse siis siitä italialaisesta Dismalista. Sen minkä italialaiset häviävät nimensä omaperäisyyden puutteessa, voittavat he musiikin omalaatuisuudessa. Miele Dal Salicen voi nimittäin rehdisti iskeä kategoriaan veikeän kummalliset tapaukset.
12-vuotias orkesteri aloitti uransa goottipohjaisella metallimusiikilla, mutta vuosien varrella on metallimusiikki enemmissä määrin varissut pois ja tilalle ovat tulleet kokeellisemmat elementit. Goottisävyt eivät ole silti häipyneet mihinkään ja näiden ohella neljännen albumin kujeilevan fantasiahenkisistä sävellyksistä löytyy muun muassa italiankielistä naislaulua, klassista barokkimusiikkia, merkillisiä luuppeja, erilaisia etnosoittimia, karnevaalinmusiikkia, puhtaita luonnonääniä, sielukasta pianoa, uhkaavasävyisiä jousisoittimia ja mahtipontista kuorolaulua. Italialaiseen mentaliteettiin sopien teatraalisuutta ja dramatiikkaa musiikista löytyy riettaan satyyrinäytelmän verran.
Musiikissa parhaiten toimii albumin alkupuolen materiaali kuten La Conversione Di Shani, jossa soi sitar sekä joukko muita perinteisiä etnosoittimia. Myönteisen vaikutuksen tekee myös Mélissi, joka alkaa hillityllä pianonsoitolla, mutta huipentuu loppua kohden karnevaalimaiseen ilotteluun. Polvere D'ireosissa yhdistyvät taas uniikilla tavalla vallankumouslaulu, radion häiriörätinät, marssimusiikki ja akustiset osiot. Lupaavasta alusta huolimatta albumin puolivälin jälkeen orkesterin sävellyssulasta alkaa muste kuivua ja loppumateriaali onkin lähes kokonaan tyhjänpäiväistä taidesekoilua. Ainoastaan albumin päättävä Mandiàla onnistuu jälleen nostamaan tasoa ylöspäin.
Miele Dal Salice jättää melko ristiriitaisen tunteen. Dismal osaa loihtia mielenkiintoisia tunnelmia ja hyviä kappaleita, mutta orkesteri tuntuu innostuvan kokeellisempien tehokeinojen kanssa joissakin kohdin vähän liikaa ja siksi teki välillä mieli sivaltaa italialaisia tekotaiteellisuuden leimakirveellä. Yhtä kaikki, ainakaan orkesteria ei voi moittia kaavoihin kangistuneeksi.
24.04.2007, Niko Määttä |
|
