|
01. If I Was You (single version)
02. If I Was You (album version)
03. 747 (Strangers in the Night) |
Saxonin single ei lupaa hyvää uudelta levyltä. If I Was You on raskas ja melodiaköyhä rymistely vailla mitään ihmeempiä koukkuja, tarttuvaa kertosäettä tai muuta sellaista. Tuntuu siltä kuin bändi haluaisi kuulostaa nykyaikaiselta, mutta ei ole uskaltanut heittäytyä urakkaan koko sydämellään. Eli kitaroita ei ole viritetty tarpeeksi alas, eikä solisti Biff Byford huuda tarpeeksi lujaa. Itse asiassa mies ei huuda ollenkaan, laulaminen kuulostaa väkinäiseltä. Biisit taitavat olla myös vähissä Saxonin leirissä. Tämän singlen kaksi versiota nimikappaleesta eroavat toisistaan 20 sekunnilla, enkä ainakaan minä huomannut mitään olennaista eroa. Kolmas laulu on muutaman vuoden takainen uusintalevytys klassikosta 747 (Strangers in the Night). Koska versiolla ei ole lähimainkaan saavutettu alkuperäisen riehakkuutta, eikä hellyttävää rupisuutta, on versio turha. Sävellyksenä kappale erottuu aivan liian hyvin edukseen If I Was Youn rinnalla.
17.03.2007, Ismo Karo |
|