|
01. Evolution 4.0
02. Forevermore
03. Roots Of Anger
04. 10 000 Ways
05. Holding On To My Pain
06. Swirled
07. Down With Me
08. Face In The Mirror
09. Solid Ground
10. The Source
11. Great Man Down
Kesto: 47:45 |
Thunderstone on yhtye, joka jo debyytillään sai "skenetietoisilta" pitkätukilta lokaa - joskin täysin aiheetta - niskaansa: "Öhö-öhö, v***u, ne vetää jotai poweria, bändi o' ihan paska Sonata Arctica -kopio." Ensilevyn parin ripeämmän biisin ja tarttuvien melodioiden jättämä mielikuva on tuntunut seuraavan yhtyettä näihin päiviin asti, vaikka jo The Burningilla linja oli selkeästi (hard)rockaavampi, ja parin vuoden takaisella Tools of Destructionilla yhtye siirtyi hitaampaan ja astetta raskaampaan ulosantiin. Uuden Evolution 4.0 -pitkäsoiton myötä kenet tahansa Thunderstonen vielä poweriksi väittävän saa suosiolla nauraa suohon, sillä yhtye tuntuu viimeistään nyt karistaneen menneisyyden haamut olaltaan ja sitä myötä löytäneen sen oman identiteettinsä. Power metal -genrestä muistuttaa etäisesti vain muutamat tarttuvat kertosäemelodiat - mutta niitähän on raskaammassa musiikissa kuultu jo vuosia ennen koko power metal -genren syntymistäkin.
Vaikka Thunderstone osallistuikin Suomen euroviisukarsintoihin, yhtye ei silti ole lähtenyt pitkäsoitollaan pliisuilemaan tai nuolemaan poppia himoavien hyppyritukkien takapuolia. Päinvastoin, musiikki on viety entistä raskaampaan, rouheampaan ja samalla orgaanisempaan suuntaan, niin kappaleiden kuin soundienkin osalta. Kitaristi Nino Laurenteen ja bassotaiteilija Titus Hjelmin aiemmasta yhtyeestä, Antidotesta, ja muusta rässimmästä metallista muistuttavien rankkojen kitarariffien lisäksi yhtye on muutenkin ajautunut kauas power metal -genren tuolle puolen. Entistä pienempään rooliin jääneet, jopa raa'ankuuloiset kosketinsoundit, Pasi Rantasen entisestään karhentunut lauluääni sekä jopa äärimetallista muistuttavat kitarasoolot kallistavat vaakaa entisestään metallimusiikin aggressiivisempaan laitaan. Soundien ja sävellysten takia mieleen tulee jostain syystä jopa Evergrey, joskin Evolution 4.0 on reilusti ikiharmaan ruotsalaisyhtyeen tuotoksia rankempi ja suoraviivaisempi.
Levyn soidessa ensimmäisiä kertoja kuuntelijaparka jää täysin sanattomaksi. Genren huomioiden ihanan rankkaa mutta samalla totutun melodista tavaraa tuupataan tuutin täydeltä - vau! Hämmästys ei kuin jatku kuuntelukertojen kasvaessa, sillä levy ei useista vahvoista ja takatukkaa tuulettavista melodioista huolimatta ole kaikkein helpoimmin sisäistettävissä. Jos osa ratkaisuista kuten ihanan oudon - mutta taatusti tuoreen - kuuloiset jopa yksiääniset kitarasoolot tai erinäiset kylmän teollisuushallin mieleen tuovat soundiratkaisut saavat ensikuuntelulla naaman nyrpeäksi, pidemmän päälle juurikin samaiset kohdat nousevat levyn kirkkaimmin muusta "saman genren" artisteista erottavaksi tekijäksi. Toisaalta samalla ne ensikuuntelulla takaraivoon jääneet, levyn siirappisimmat melodiat menettävät hohtoaan kuuntelukertojen kasvaessa, mutta tämähän kertoo vain vahvasta ja kuuntelua kestävästä levystä: aina löytyy jotain uutta herkkua, kerta toisensa jälkeen.
Ainakin allekirjoittaneelle musiikissa tärkeintä on sen aikaansaama tunne. Tämä on sekä Thunderstonen vahvin että heikoin lenkki. Holding On My Pain ja löysästi alkavan Down With Me -rykäisyn alkupuoli eivät herätä mitään tunteita, kappaleet toimivat "vain ihan kivana" taustamusiikkina muuhun kappalemateriaaliin verrattuna. Toisaalta taas levyn päättävä Great Man Down saa pidättämään hengitystä kymmenienkin kuuntelukertojen jälkeen - kun kappaleessa lauletaan niin tuhansista järvistä, sankareista kuin tarinoistakin, sydänhän siinä sulaa ja kyynelet hiipivät vaivihkaa silmäkulmiin. Vau. Juurikin tämä liki alati läsnä oleva vahva tunnelataus nostaa Evolution 4.0:n aivan omaan luokkaansa, eivätkä rosoinen soundimaailma ja riittävä jämäkkyys ainakaan vähennä fiilistelyastetta.
Evolution 4.0 on omalla tavallaan aivan luontainen jatkumo Thunderstonen kolmelle edelliselle levylle; tällä kertaa ne isoimmat plussat löytyvät kuitenkin aiemmista levyistä poiketen rohkeasta irtiotosta, "genrestä" viis kunhan biisit kuulostavat hyvältä. Mitään osa-aluetta saati melodiantynkää ei voi moittia, mutta pari vaisumpaa hetkeä ja levyltä haiskahtava pieni arkuus jättävät silti tämän evoluutiovaiheen vaille sitä lopullista täydellisyyttä. Lähellä kuitenkin ollaan - ehkä Thunderstone seuraavalla kerralla uskaltaa upottaa ne viimeisetkin riippakivet kaivoon. Pienistä kauneuspilkuista huolimatta Thunderstone on rohkean kehitysaskeleen myötä julkaissut sekä tähänastisen uransa väkevimmän pitkäsoiton että samalla myös ehdottomasti yhden tämän vuoden kovimmista hevilevyistä, ellei jopa sen kaikkein kovimman. Kunhan vain voimametalliallergisetkin uskaltaisivat pyöräyttää levyn edes kertaalleen läpi yhtyeen maineesta huolimatta, Suomen kovimman livebändin tittelin syystäkin ansainneelle Thunderstonelle voi olla luvassa se todellinen läpimurto. Ja sen yhtye on jo ansainnutkin.
15.03.2007, Ossi Jääskeläinen |
|
