Kansitaide Novembers Doom
The Novella Reservoir
CD
[ The End Records ]

( 7 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Rain
02. The Novella Reservoir
03. Drown the Inland Mere
04. Twilight Innocence
05. The Voice of Failure
06. They Were Left to Die
07. Dominate the Human Strain
08. Leaving This

Kesto: 45:54
Suhteeni Novembers Doomiin on jotenkin kummallinen. Tutustuin bändiin vuoden 2000 The Knowing -albumin myötä, eikä kyseinen lätty - sen enempää kuin jostain syystä hommaamani debyytti Amid Its Hallowed Mirth - vakuuttanut minua jenkkitunnelmoinnin validiudesta. Kun puhutaan keskitempoisesta, tummanpuhuvasta ja melodisesta metallista - tuttavallisemmin kai sitten death/doomista - ei Novembers Doom nouse The Novella Reservoirinkaan myötä genrensä piikkipaikalle. Bändin uusi albumi on kuitenkin jälleen yksi piste siinä hienokseltaan nousujohteisessa kehityskaaressa, jota olen huomaamattani ja toisinaan tahtomattanikin seurannut reilut seitsemän vuotta.

Parin vuoden takaiseen The Pale Haunt Departureen verrattuna Novembers Doom kiristää nyt ruuvia sekä vauhdikkaampaan että hempeilevämpään suuntaan. Voidaan kai puhua luontaisesta kehityksestä, sillä sekä musiikillisten että sanoituksellisten pikkutarkennuksien lisäksi tyylillisiä muutoksia ei juurikaan ole tehty. Selkeintä kehitystä on tapahtunut vokalisti Paul Kuhrin edellislevyillä enemmän kuin vähän haparoineissa puhtaissa osuuksissa. Miehen patentoima, tarkasti artikuloiva ja omasta mielestäni vastenmielinen örinä on toki edelleen se käytetympi laulutyyli. Täysin puhtaasti laulettu, rummuton ja akustinen Twilight Innocence nousee onnistuneesti toteutettujen laulumelodioiden ansiosta albumin parhaimmistoon. Tietyillä muutoksilla tämä kappale voisi hyvinkin toimia vaikkapa Nickelbackin balladina - toisaalta rockimmalla soitinarsenaalilla ja asenteella vedettynä biisi olisi silkkaa Sentencediä. Joka tapauksessa, kiitettävä kappale muuten väkisinkin tasaisenpulskeaksi taipuvalla albumilla.

Yleisesti ottaen bändi onkin raskausluokitukseltaan, ja muutenkin, vähän kuin astetta murskaavampi Sentenced. Verrattuna tyylilajin monimutkaiseempiin ja arkkityyppisempiin yhtyeisiin, Opethiin tai My Dying Brideen, Novembers Doomin biisien rakenteet eivät esittele mainittavissa määrin koukkuja tai vasta usean kuuntelukerran jälkeen paljastuvia jippoja. Bändin monimutkaisuus ei ole sen enempää samalla tavalla hienovaraista kuin maanmiehillään Agallochilla. Minusta on tuntunut aina vähän siltä kuin Novembers Doom löisi kaikki korttinsa pöytään kahden ensimmäisen kappaleen aikana, eikä tämä mielikuva hellitä The Novella Reservoirinkaan kohdalla. Yllätyksettömyys onkin tämän chicagolaisbändin ylivoimaisesti peruuttamattomin synti. Novembers Doom on vähän kuin se kovasti töitä puurtava koululainen, jota ei yksinkertaisesti ole siunattu keskinkertaista aivokoppaa kummoisemmalla komentokeskuksella; parantaahan tuo suoritustaan koko ajan, mutta liian pienin askelin. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla olettaa.

09.03.2007, Antti Korpinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Of Sculptured Ivy and Stone Flowers (reissue)
Of Sculptured Ivy and Stone Flowers (reissue)
[ CD ]
Amid Its Hallowed Mirth (reissue)
Amid Its Hallowed Mirth (reissue)
[ CD ]
The Pale Haunt Departure
The Pale Haunt Departure
[ CD ]
http://www.novembersdoom.com http://www.myspace.com/novembersdoom Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta FIREBOX:sta Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3066
Palaa »
 
Bookmark and Share