|
01. Deep Tears of Tragedy
02. I Devour
03. Excursion
04. Black Roses
05. A Voice in the Dark
06. Foes of the Sun
07. Phantasm
08. Born of the Ground
09. Bitter, Regressive
10. Beyond Silence
11. Beautiful Darkness
12. Into Your Dreams |
Taceren pirun kauan leivottu debyytti Beautiful Darkness lunastaa paljon niistä odotuksista, joita A Voice in the Dark -minin nimikkobiisi mielessäni sille asetti. Yhtyeen musiikki on kokopitkänkin mittakaavassa juuri niin kunnianhimoista, dramaattista, emotionaalista ja synkeän kaunista kuin uskalsin odottaakin.
Albumi ei aukea liian helposti ja juuri monitasoisuudestaan ja ehkä jopa hienoisesta vaikeaselkoisuudestaan johtuen se kestää tiuhaankin toistuvaa kuuntelua hyvin. Saattaa olla, että Beautiful Darkness ei ole avautunut minulle vieläkään kokonaan, koska en ihan jokaista koukeroa, biisin päälinjasta poikkeavaa väliosaa tai muutenkaan kaikkia sovitusratkaisuja lähtisi allekirjoittamaan. Kappaleet tosin ovat mahtipontisessa koukeroisuudessaan niin laajoja, että outoa olisikin, jos 12:sta kappaleesta jokainen olisi täysin koherentti. Väitän, että Beautiful Darkness ei ole vielä lähelläkään Taceren täysosumaa ja uskon, että tulevaisuudessa yhtyeen sävelseppä Karri Knuuttilan näpeistä tulee syntymään vieläkin laadukkaampaa biisimateriaalia. Eipä sillä, että hommat debyytilläkään varsinaisesti kusisivat, esim. A Voice in the Dark, Excursion, Beautiful Darkness tai Into Your Dreams ovat todella valmista tavaraa kenen tahansa vaa'alla puntaroituna.
Taceren sinfoninen taustameteli kööreineen olisi vaatekokona suunnilleen tyköistuva XL: isompaakin on kuultu, mutta näille kappaleille nykyistä massiivisempi meno olisi jo liikaa. Teatraalisen täyteläisistä ja lähes kivitalon kokoisista taustoista huolimatta yhtyeen vahvuudet ovat lauluosastolla, sillä ainakin omassa mielessäni Taceren vokalistit ovat kuin näyttelijöitä erilaisista tunnetiloista rakennetussa kuunnelmassa. Helenan suoriutuessa lauluosuuksistaan suorastaan liehuvin lipuin, maskuliinisemmasta vokalisoinnista vastaavan Karrin laulusuoritus onkin hankalammin tuomaroitavissa, sillä kitaristisäveltäjän karheaäänisestä ulosannista joko pitää tai ei todellakaan pidä. Nyt, kun olen siihen tottunut, pidän Karrin äänestä kovastikin, semminkin, kun laulajien äänet pelaavat yhteen mutkattomasti ja korvia miellyttäen. Helenan notkea ääni on kaikkea mitä Taceren musiikin tunneskaala kulloinkin vaatii: pehmeänsuloinen, epätoivoa värisevä, kähisevän tunnelmallinen ja tarvittaessa sähisevän aggressiivinenkin. Puhdas tekninen suorittaminen on neiti Haaparannan laulussa jäänyt sivuosaan ja laulusoundissa soi uskottavan ja luonnollisen kuuloinen emootio ja lauluäänen ajoittainen särähtelykin vain lisää naisvokalistin suorituksen tunteen paloa ja vetovoimaa. "Sing it like you mean it" –kurssin välitodistukseen siis Helenalle lyödään paperiin täysi kymppi. Nyt Karrin kähinään enemmän totuteltuani kuvaisinkin karjun lauluääntä jonkinlaiseksi fuusioksi Danea ja Tanea. Siis Warrel Danea ja Taneli Jarvaa: tekniikka huit helvettiin, kunhan soundi tulee sisältä, maistuu savulta ja karvaalta kalkilta ja on tahdottaessa teatraalista. Sama se, vaikka vähän korahtelisikin.
Vaikka en lyriikkoja lukenutkaan en usko, että Taceren laulajien äänimaailmassa olisi kysymys polaarisuudesta tai hyvä-paha-asetelmasta, vaan emootiokuunnelman tähdet yhdessä ääniluotaavat synkkien tunteiden vesiä niissä syvyyksissä, jonne valo ei paista. Niinpä synkänkomea Beautiful Darkness maistuu kaiken kaikkiaan ja kokolailla murjottamiselta - sellaiselta erittäin kauniin, mutta perkeleen pahansisuisen ja oikukkaan draamakuningattaren murjottamiselta, josta on tarkoitus käydä ihan kaikille selväksi, että nyt muuten murjotetaan. Sitä ei siis käy kieltäminen, etteikö Tacerea olisi huomattu. Tällaisella debyytillä huomaamattomaksi tekeytyminen olisikin kuin yrittäisi sarvikuonoa kahvikupin alle piilottaa.
21.03.2007, Mape Ollila |
|
