|
01. Seducing the Phallus Throne
02. Halls of Decadence
03. Ascending the Divine
04. Provocation of an Eternal Odium
05. Dusk Over Assyria
06. Cur Defilement
07. Dawn of Enthrallment
08. Despoilment of Origin
Kesto: 35:25 |
Siinä missä jenkkiläinen Nile tunnetaan paitsi brutaalista että eeppisestä death metalistaan Egyptiin sijoittuvilla teemoillaan, tarjoaa brittiläinen Sarpanitum samankaltaisen kuolometallin pauloissa viitteitä muun muassa muinaisesta Babyloniasta ja Sumeriasta. Jos pelkän debyyttilevyn perusteella kehtaisi veikata, tässä olisi itua Euroopan omaksi metalliseksi Niiliksi.
Bändien yhteneväisyydet eivät jää vain kiinnostukseen muinaisista kulttuureista tai sen yhdistämisestä death metaliin, sillä myös itse musiikissa on samankaltaisuuksia. Kenties suurimpana yhteisenä nimittäjänä on raskas, lähes ultrabrutaali kuolonmäiske, jota kuitenkin täydennetään tunnelmallisilla väliosuuksilla ja koskettimilla. Kitaramelodiat eivät ole omituisuus, vaan rikaste, jolla monipuolisestaan muuten rehellisesti sanoen melko yksipuolistakin pieksentää.
Yllättäväksi ja samalla hieman ainutlaatuiseksikin levyn tekee fakta bändin kotimaasta: Yhdistyneet kuningaskunnat kun eivät ole viime vuosina tuottaneet mitään tämänkaltaista, lähinnä jenkkiläisten death metal -piirien omimaa brutaalia, raskasta ja hiuksia nostattavan nopeaa pieksentää. Ei ainakaan, mikäli jotkut Napalm Deathin tapaiset grindijutut jätetään pois laskuista.
Aivan vertailukohde Nilen tasolle reilun puolituntinen Despoilment of Origin ei kuitenkaan nouse, sillä kiinnostavista vivahteistaan huolimatta bändi pysyy kiinni miltei turhankin varmassa peruspuserruksessa. Täysin kasvottoman jenkkimätön yläpuolelle DoO kuitenkin nousee ja pitää otteessaan lyhyehkön kestonsa ajan vaivatta. Nämä miehet selvästi osaavat hommansa.
Soundipuolelle on haettu raskasta ja päitä murskaavaa soundia. Tässä on myös onnistuttu, sillä kitarat kyllä kirskuvat ja rummut ruhjovat kuuloelimiä vähemmän hellävaraisesti. Selkeyttä ei kuitenkaan ole tuhottu, vaan osat ovat naksahtaneet paikoilleen mainiosti. Laulaja-basisti Andy Techakosit murisee mikkiinsä matalalta ja löytyypä laulupuolelta myös tyylinäytettä kirkunan puolelta.
Viimeisen silauksen puutteesta huolimatta debyytti on lupaava ja vakuuttava näyttötyö bändin visiosta ja taidoista. Helposta vertailukohteestaan huolimatta täytyy toivoa, että bändi kasvaa omille siivilleen Nilen rinnalle, eikä jäisi vain kalpeaksi klooniksi sen varjoon. Aika näyttää miten käy.
05.03.2007, Serpent |
|
