|
01. The Pig Keepers Daughter
02. 2
03. Scissor Fuck Paper Doll
04. Whore Meet Liar
05. Insects
06. Imogenís Puzzle Pt. 2
07. Play Some Skynyrd
08. Kill Us
09. Siobhaníns Song
10. Happy Valentineís Day
11. Our Puzzling Encounters Considered |
"Tilu-tilililitilu-vänkä-vänkä-whiihii-grääääääh-tukutuku-tilulilu-doidoi. "Ja toistetaan tuota tuskastuttavan, vajaan kolmevarttisen ajan. Siinä on kaikessa lyhykäisyydessään Amerikkalaisen Psyopusin kaava musiikillinen kaava kakkoslevylleen, Our Puzzling Encounters Considered.
Psyopus on muka-nokkelaa paskaa, jos ihan rehellisesti sanotaan. Meriittiä pitää antaa siitä, että yhtye osaa kikkailumetallinsa pirun hyvin ja teknisesti tämmöinen adhd-musiikki onkin soittajiltaan vaativaa. Mutta Psyopus unohtaa sen, minkä The Dillinger Escape Plan muistaa jokaisella levyllä: järjen käytön ja sen punaisen langan. Siinä missä DEP:n levyt ovat kaoottisuudessaan kiehtovia, kuulostaa Psyopus vain täysin sattumanvaraiselta kilistelyltä ja soitinten runkkaamiselta kuuntelu kuuntelun jälkeen. Toki yhtye ajoittain törmää hyväänkin riffiin tai toimivaan sovitusratkaisuun, mutta ne heitetään nopeasti viemäristä alas yhtyeen sortuessa kerta toisensa jälkeen "tosi cooliin" nypläämiseen. Levyn puolivälissä on pakollinen Al DiMeola –suvonto akustisen kitaran nypläämisineen, mutta heti tämän jälkeen pappatunturi karkaa taas kauas avaruuteen. Pakollisen loppuvenytyksen jälkeen on vielä luvassa piiloraita, joka valitettavasti kuulostaa koko levyn parhaimmalta saavutukselta. Tämä siksi, että Psyopus yrittää epätoivoisesti kuulostaa Disco Volante -levyn aikaiselta Mr. Bunglelta.
Joo, ei muuta kun roskikseen. En suosittele tätä levyä oikeastaan kenellekään. Mitähän helvettiä Metal Bladella on mietitty tätä bändiä signatessa? Ei tätä jaksa selvin päin ja vielä vähemmän kännissä. Pisteet teknisestä osaamisesta ja levyn hyvästä tuotannosta.
28.02.2007, Niko Kaartinen |
|
