|
01. Gone Tomorrow
02. Listen
03. I Am Revenge
04. No Compromise
05. Strength
06. Everything To Lose
07. Laid To Rest
08. I Am What I Am
09. Save It
10. All For Nothing
11. At The End
12. Guardian Angel
|
Metallinen hardcore. Hatebreed. Oikeastaan tähän voisi koko arvion kiteyttää. Samalla miehekkäällä ja tiukalla asenteella paukuttaa myös Since The Flood.
Bändi taitaa HC-mättämisen jalot keinot ja maneerit erinomaisesti. Laulu tulee keuhkojen pohjalta, kitarat ovat lyömäsoittimia, periksi ei anneta ja breakdowneilla hakataan loputkin naulat seinään. Ei yhtään mitään uutta, mutta eipä tämän tyylisuunnan kanssa sellaista odotakaan. Levy menisi lähes täydestä Hatebreedin tuotoksena. Ainoastaan laulajan hiukan kähisevämpi ja riipivämpi ääni erottaa yhtyeet toisistaan. No Compromise ei kuitenkaan ihan isoveljensä teosten rinnalle nouse, lähinnä siitä syystä, etteivät kappaleet yksinkertaisesti ole yhtä mieleenpainuvia.
Pätevää mättöä kaikin puolin ja tasavahvaa kappalemateriaalia, tutulla ja turvallisella otteella - katsokaa nyt vaikka biisien nimiä. Levyn tuikkaa soittimeen toki ihan mielellään, mutta loppua kohden mielenkiinto voi herpaantua. Jos veressäsi virtaa tippaakaan hardcorea, lienee No Compromise juuri Sinulle sopivaa puhdasta adrenaliinia. Paita pois ja pittiin.
31.01.2007, Tuomas Valtanen |
|