|
01.Hyper Sonic
02.Truth
03.Final Sky
04.Live Inside
05.Ag2o
06.Embrace Me
07.Trial Spiral
08.Void
09.Type-N
10.True Blue
|
Kun Van Halen kiersi ympäri maailmaa, seurasi vokalisti David Lee Rothia liuta isyyssyytteitä, oli mies sitten missä päin planeettaa tahansa. Nykypäivänä rokkarit eivät enää lauo fyysisiä siemeniään bändäreitten sisuksiin, vaan pikemminkin näitä henkisiä siemeniään kohti yleisössä piileviä muusikonalkuja. Japanilainen Blood Stain Child on selkeästi Tokion neonvaloisessa yössä In Flamesin ja Soilworkin yhdessä siittämä äpärä, niin härskisti paistaa isät lävitse yhtyeen musiikista.
Itse asiassa Blood Stain Childin musiikissa on niin paljon piirteitä isiltään, että tenava on kuin palapeli pappojensa piirteistä. In Flamesin nenä ja suu, Soilworkin silmät ja hölmö emokampaus. Heti levyn avaava Hypersonic on kuin In Flamesin ylijäämäraita Come Clarityltä, ja seuraavana rullaava Truth ei harhaile pitkälle. Ja silloin kun In Flamesin aggressio ei riitä, kurotetaan Soilworkin vihaisempiin päiviin, ei niihin lällyihin uutuuslevyihin. Tämä linja jatkuu lävitse koko Idolator -levyn. Järjestyksessään levy on jo kolmas tältä vuonna 199 perustetulta bändiltä, mahtoivatkohan kaksi ensimmäistäkin kiekkoa olla yhtä rivakkaa ruotsi-importin varastamista?
Teknisesti Blood Stain Child ei jää isiensä jälkeen, vaan jopa suorastaan pojasta polvi paranee. Tosin tämä ei onnistu laulajan kanssa, sillä siinä missä vokalisti Ryo onnistuu Friden-rääkymisessä, ei puhtaat ähkinät luonnistu kuin viidenkymmenen prosentin osumatarkkuudella. Välillä suorastaan naurattaa ja hävettää kuunnella miehen epämääräistä vaikerrusta, kun mies yrittää kuulostaa ”itkuisen tunteelliselta”. Ei onnistu, ei. Kitaristeilla homma on hanskassa aina sooloja myöten ja kosketinmatto koristaa musiikkia kauniisti ja jopa määräävämmin kuin isäpapoilla.
Kokonaisuutena Idolator on helvetin hyvä luenta In Flamesin ja Soilworkin kikoista, mutta juuri muuta se ei ole. Tämä kama on kuultu jo monesti aiemmin, joten en osaa kuvitella Blood Stain Childin tekevän suurtakaan lovea melodiametallin genreen. Yritys on silti helvetin kova, mutta omaperäisyys taisi mennä lapsiveden mukana.
25.01.2007, Niko Kaartinen |
|
