Kansitaide Agressor
Deathreat
CD
[ Season Of Mist ]

( 7 )
Osta CDON:ista
01. Deathreat
02. When Darkness
03. Nightmare Comes By
04. Warrior Heart
05. Lust of the Flesh
06. War in Heaven
07. Order of Chaos
08. Giant of Old
09. Transmutation
10. Desolation
11. Anger and Hate
12. Agressor
Ranskalainen Agressor on päässyt jo kunnioitettavaan kahdenkymmenen vuoden ikään. Tämä ei silti bändin musiikissa kuulu, sillä yhtyeen rouhima death metal on edelleen elinvoimaista rouhintaa, sijoittuen tyylillisesti jonnekin vanhan ja uuden koulukunnan välimaastoon. Helpoksi vertailukohdaksi voi irrottaa vaikka Deiciden, sillä yhtyeen riffien vaihtelu nopeiden pöllytysten ja rauhallisemman keskitempon välillä tuo kovasti mieleen floridalaisen dödiksen.

Yhtyeen kuudennen levyn avaavat nimibiisi Deathreat ja kakkosena rullaava When Darkness määrittelevät hyvin yhtyeen musiikillisen linjan. Ensimmäinen vetää nopeasti ja rivakasti turpaan kuulijaansa blastien raikuessa, kun jälkimmäinen puolestaan silittää ja tukistaa saman minuutin aikana. Tämä osoittaa yhtyeen hallitsevan tyylilajinsa melkoisen suvereenisti ja tästä johtuen koko levyn kesto on riittävän moni-ilmeistä kuultavaa. Varsinaisia notkahduksia levylle ei mahdu.

Teknisestä aspektistakaan katsoen levystä ei löydy naputtamista. Alex Colin-Tocquainen örinä-ärinä toimii kuin vasara ohimossa ja yhtye osaa musiikkinsa vaatimat tekniset kikat enemmän kuin hyvin. Mutta mitä voisikaan odottaa kaksi vuosikymmentä yhdessä musisoineelta ryhmältä.

Ainoa naputtaminen tulee levyn kestosta. Kolmen vartin kokonaiskestosta olisi voinut helposti karsia pois muutaman kappaleen, sillä nyt kuuntelukokemus muuttuu loppumetreillä jo aavistuksen junnaavaksi. Muuten kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Levyä voikin varauksetta suositella niille, jotka haluavat kuulla eurooppalaisen tulkinnan death metalin floridalaisimmasta olemuksesta.

17.01.2007, Niko Kaartinen
http://www.agressor.fr/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 1359
Palaa »
 
Bookmark and Share