|
01. Welcome To The Art Of Simplicity
02. Vigil
03. A Search For Numb
04. From A Frightened Soul
05. Iless
06. The Last Lust
07. Looks From The Mirror
08. Nothing
09. Asymmetric Act
Kesto: 57:58 |
Kreikan metallivienti on omassa mielessäni rajoittunut lähinnä black metaliin, mm. Rotting Christin, Varathronin ja Der Stürmerin kuuluessa maan kansainvälisestikin erittäisen kilpailukykyisen tarjontaan. Art of Simplicity on kuitenkin kirjaimellisesti toista maata; bändi nostaa vanhan vihtahousun sijaan jumalasemaan sellaiset nimet kuin Pain of Salvation ja Dream Theater keskittyen ammentamaan mainittujen yhtyeiden varhaisista merkkiteoksista, Entropiasta ja Images & Wordsista. Paikoin reseptiä suoraviivaistetaan hevimmäksi, muutamassa biisissä kuullaan puolestaan perin ikävässä epävireessä vinkuvaa viulua. Jo muutaman kappaleen jälkeen on turvallista sanoa, että Kreikan rajojen ulkopuolella Art of Simplicity tuskin nousee järin tärkeäksi progemetallitekijäksi.
Intro toivottaa kuuntelijan kohteliaasti Art of Simplicityn maailmaan, ja tekee sen hieman Dream Theater -henkisellä, vahvasti koskettimilla orkestroidulla pariminuuttisella. Vigil starttaa pahemmin kuin yksikään 90-luvun lopulla kuulemani My Dying Bride -kopio, mutta kiinnittyy nopeasti tavallisimpaan ilmaisuunsa, vahvasti PoS-vaikutteiseen, tunteikkaan tekniseen metalliin. Valitettavasti viulu nousee keulille vielä ennen vajaan kolmen minuutin kohdalla koettavaa suvantokohtaa. Kreikan pojat eivät kenties ole aivan toivottomia soittajia, eikä bändin resepti tavanomaisuudestaan huolimatta ole täysin tuhoon tuomittu, mutta vasta pari vuotta yhdessä toimineella kokoonpanolla on vielä melkoisesti matkaa varsinaisiin merkkitekoihin. Koko levy löytää lähinnä sinne, minne A Search For Numb osoittaa; turtuneen puutuneeseen lamaannukseen.
Caught In This Iless Stormin tarjoama laiha lohtu kuulijalle on se, ettei se selkeistä vaikutteista huolimatta varasta riffejä tai melodioita suoraan esikuviltaan. Näille vahvuuksille ei kuitenkaan oikein mielellään rakentaisi The Last Lustin kaltaista, vartin mittaista jättiläistä. Kyseisessä veisussa on vähän samaa meininkiä kuin kerrostalon rakentamisessa leikkimökin perustuksille. Vaikka kuuden minuutin korvilla tarjoillaan hieman Amorphisin hengessä leijuvaa saksofonisooloa ja delaykitarateemaa, viimeistään yhdeksän minuutin kohdalla koko biisi alkaa hengittää raskaammin kuin tubipotilas Cooper-radalla. Herran jestas, tämän jälkeen Looks From The Mirror kuulostaa jopa etäisesti miellyttävältä. Simppelille sointukululle sekä kitaran ja koskettimien tuplamelodialle perustuva säkeistöteema onkin koko levyn parasta antia. Kömpelöön sanaleikkiin luottava titteli (Iless, eyeless) kuvaakin albumin kaiketi silmittömän myrskyn sijasta lähinnä silmättömäksi, sokeaksi kanaksi, jonka on tyytyminen Looks From The Mirrorin kaltaisiin sivuosumiin. Kyllä hyvä pastissi aina huonon voittaa.
09.01.2007, Antti Korpinen |
|
