|
01. Yökunnaat
02. Uurastaja
03. Padat
04. Ei enkeleitä
05. Unen nukkuja
06. Ah, ahtaita aikoja
07. Vyö
08. Leikatun konjakin salaisuus
09. Susitaival
kesto: 37:08 |
Varsin tuotteliaana yhtyeenä tunnettu Viikate pistää tällä kertaa pykälää paremmaksi muistaen kuuntelijoitansa peräti kahdella täyspitkällä levyllä vuodelle 2007. Nyt julkaistava ensimmäinen osa, Marraskuun Lauluja I keskittyy Viikatteen aggressivisempaan puoleen, kun taas loppuvuodesta 2007 ilmestyvä mennee sinne rauhallisemmalle osastolle.
Viikatteen taso on säilynyt yllättävänkin korkealla vuosien varrella, eikä Marraskuun Lauluja I tee poikkeusta. Vaikka suurempia muutoksia ei ulosannissa ole kuultavissa, niin levyä kuunnellessa tulee tunne kypsemmästä yhtyeestä. Mistään "aikuistumisesta" ei ole kysymys, vaan samaa vakuuttavaa tavaraa levy sisältää, siinä missä edellisetkin, mutta laulu, lyriikat ja musiikki kaikkinen sovituksineen yhdessä luovat ainakin allekirjoittaneelle tuollaisen "kypsyneemmän" tunteen, jossa bändi pystyy taas kerran osoittamaan, että tutuista elementeistä huolimatta jotain uusia pieniä mausteita on aina tarjota, ja tällä levyllä ne osuvat enemmän, kuin kohdalleen.
Musiikki itsessään on monessa mielessä aggressiivisinta, aika pitkälle edellisen levyn Unholan Urkujen malliin, mutta nyt kyse ei olekaan pelkästä vauhdista. Jarrua osataan painaa, kun tulee tarvis, mutta tiukka ote säilyy. Jos levy on musiikillisesti parasta, niin kokonaisuus on myös synkintä. Marraskuun laulut ovat tittelinsä mukaisia tavaraa. Viikatemies muistuttaa olemassaolostaan, mutta levy ei ole masentava.
Viikatteen soittokokemus kyllä kuuluu levyltä. Musiikki etenee vaivattomasti ja ilmavasti eteenpäin ja soittotaidon, tarttuvien melodioiden ja sovistusten kannalta levyltä ei voi huonoa sanaa antaa. Sen sijaan aivan naappisuoritus levy ei siltikään ole. Levyn etenee aina singlenäkin julkaistuun Ah, ahtaita aikoja asti varmaotteisesti ja todella tasokkaasti. Yksinkertaisesti loistavia kappaleita, mutta loppupuolelle on mahtunut, ei missään nimessä huonoja, mutta pari vähän köykäisempää tekelettä. Näistä ensimmäinen, Vyö menee hieman turhanpäiväisenä vauhtiraitana ohi. Periaatteessa siis ihan kelpo kappale, mutta edellisten kappaleiden tason huomioiden jää näiden varjoon. Lyhyehkö instrumentaali Leikatun konjakin salaisuus kierrättää alussa tutun kuuloisesti Sylvian Joululaulun melodiaa ja toisaalta Lyijykomppaniaakin, mutta jää silti jossain määrin kokonaisuutena poikkiparrun asemaan. Räväkkä päätöskappale Susitaival palauttaakin sitten levyn oikeille uomilleen ja viikatteen terävä sivallus kaataa taas heinää ja miestä.
Marraskuun Lauluja I on jälleen yksi sulka Viikatteelle. En yhtään epäile, että aiemman tuotannon valossa tuleva "jatko-osakaan" olisi yhtään heikompi, mutta ensimmäinen osa on osoitus siitä, mitä saadaan, kun soittotaito, vahva näkemys ja taito tehdä hyviä ja tarttuvia kappaleita kohtaavat.
15.01.2007, Janne Rintala |
|
