Kansitaide No Shame
Take The Money & Run
CDS
[ Fullsteam Records ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Take the Money & Run
02. <3
03. Perfect World
No Shame lupaili uutta täyspitkää jo vuosi sitten edellisen ep:nsä, Face the Truthin, jälkeen. Julkaisu kuitenkin venyi mm. sairastelun ja kokoonpanomuutoksen takia tammikuulle 07, jolloin yhtyeen viides albumi, White Of Hope Turning Black, ilmestyy. Kotikaupungissaan operoivan vientijätin toimitusjohtajan karikatyyriä kääreessään kantava single ei varmaankaan petä kenenkään odotuksia. Take The Money & Run on kuin luotu huudettavaksi nyrkki pystyssä keikkatilanteessa, eivätkä kaksi muuta, pitkäsoitolle päätymätöntäkään kaahausta, jää paljoa jälkeen. Hieman lisää rumpali Teemu Horton entisen bändin, God’s Lonely Menin, kaltaista melodiaa salolaisnelikon musiikkiin kaipaisin, mutta ehkä sitä löytyy tulevalta levyltä. Lohduttavaa kuitenkin on, että maailmasta, jossa ahneus on kuningas, löytyy vielä No Shamen kaltaisia, välittäviä yhtyeitä.

30.12.2006, Mika Penttinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Ironing Day
Ironing Day
[ CD ]
White Of Hope Turning Black
White Of Hope Turning Black
[ CD ]
Face the Truth
Face the Truth
[ MCD ]
http://noshame.kuori.org Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 2843
Palaa »
 
Bookmark and Share