|
01. Don't Fall Asleep (Horror Pt. 2 edit)
02. These Low Lands
03. Don't Fall Asleep (Horror Pt. 2)
Kesto: 18:33 |
En ole koskaan pitänyt singlestä formaattina erityisen paljon, lähinnä sen vuoksi että sillä tupataan esittämään samaa kappaletta pienillä variaatioilla. Toisaalta sinkkujen "b-puolet" ovat yleensä mukavia erikoisuuksia, jollaisia bändien virallisillä täyspitkillä julkaisuilla ei kuulla. Niin tälläkin kertaa.
Sinkun ensimmäinen ja viimeinen kappale ovat siis helmikuussa ilmestyvältä Hope-levyltä irroitettu kappale, ensimmäisen ollessa se pakollinen radioille tarkoitettu lyhennetty versio. Itse täyspitkä kappale kuulostaa hyvin selkeästi Swallow the Sunilta, puhtaita lauluja, kuiskintaa ja huutomurinaa sekoitetaan, pelkoa viljellään ja itsemurhaa haudotaan, joten tunnelmassa ei olla säästelty. Totutun tasokasta modernia doom metalia tämäkin.
Sinkun varsinaiseksi täkyksi - en laske mahdollisuutta kuulla levyn yhtä kappaletta kuukautta aikaisemmin sellaiseksi - jää siis kakkosbiisi These Low Lands, joka on käännöslaina edesmenneen Trio Niskalaukaus -orkesterin Alavilla mailla -kappaleesta. Kappale istuukin hyvin StS:n linjaan, joskin Niskalaukaukselle tyypillinen yletön melankolia ja itkuisuutta aiheuttava arkirealistinen riffittely eroaa jonkin verran totutusta synkkyydestä. Kappaleen kääntäjänä on toiminut alkuperäisenkin kappaleen sanoittanut Tomi Tuomaala, joten ainakaan autenttisuudesta ei olla tingitty.
Koska kappaletta on hidastettu jonkin verran, se tuntuu paikoitellen riffeissä, jotka laahaavat hiukan. Kappaleen loppupuolella kuullaan hieman rautiaismaista laulantaa, joka tosin voi yhtä hyvin johtua itse kappaleesta. Muilta osin kipale on erinomainen veto ja perustelee sinkun hankintaa hieman normaalia paremmin.
Soundeista en taida sen kummemmin alkaa jutustelemaan, sillä saralla kun tunnutaan olevan jo hyvinkin tutuksi tulleella StS-linjalla. Selkeää ja hieman säröttyä soitinta, tasaisen varma kokonaisuus joka toimii musiikin ehdoilla.
05.01.2007, Jukka Kolehmainen |
|